Yönäytöksestä ymmyrkäisenä

Maanantai 22.7.2013 klo 2.05 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Euforia vie ja valvottaa. Yönäytös takana. Se oli meille laatuaan ensimmäinen, mutta en usko että kuitenkaan viimeinen. Eipä ohjaajamme suotta sanonut tätä ehdottaessaan, että tunnelma illan hämärtyessä kohdevalojen loisteessa on paitsi yleisölle, myös katsojalle hieno kokemus. Sitä se todella oli. Olen varsin vaikuttunut! Väliaikakahvilta palatessamme alkoi hämärtää. Loppukohtauksessa valkoinen liina sekä uuni hohti luoden hienon tunnelman. Tunnelmaa lisäsi Niskavuoren yllä loistava täysikuu. Unohdin tyystin vilunikin, vaikka sää ei mitenkään lämmin ollut.

Valotan lisää kuvilla meidän valmiita lavasteita ja rekvisiittaa. Puhukoot ne puolestaan; keinukin, josta olen aiemmin keväällä kirjoittanut.

Enää yksi näytös jäljellä. Haikea olo jo nyt. Tähänkö tämä nyt päättyy? Nytkö jo? Pitkään ollaan tehty valmistavaa työtä, ja sitten yhtäkkiä esitykset ovat hujauksessa ohi. En enää kanna saavia, enkä elä Loviisan kasvutarinaa kuin yhden kerran. Vielä ehdit tulla katsomaan, jos vielä et ole käynyt. Ja vaikka olisitkin, tervetuloa uudestaan! Viimeinen näytös keskiviikkona 24.7. klo 19.00.

 

Välitilitys

Keskiviikko 17.7.2013 klo 12.37 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäyttelijä

Ajattelin, että en kirjoita tänne mitään kesken esityskauden, mutta enhän malta olla mietteitäni purkamatta. Olemme esitysten puolivälissä, kolme takana, kolme edessä. Nyt tuntuu, että olisi esityksiä saanut olla enemmänkin. Mutta päätökset on tehty realistisesti. Pieni paikkakunta, pieni teatteri, riittäisikö yleisöä sitten kuitenkaan useampiin näytöksiin. Entä meidän omat rahkeet? Tämä on kuitenkin harrastus, kaikilla työnsä ja muukin elämänsä. Kuusikin esityskertaa vaatii vankkaa sitoutumista, suuri osa kesäilloista menee ensin harjoituksissa ja talkoissa, sitten esityksissä. Jokainen esitys tarvitsee paitsi näyttelijät, myös talkooväkeä mm. väliaikakahvitukseen ja lipunmyyntiin. Kuudella esityksellä nyt mennään, ja toivon että jokainen, joka haluaa tulla meitä katsomaan, pystyy omaan aikatauluunsa tilan järjestämään.

Tunnelmat tällä hetkellä ovat erittäin hyvät. Olemme saaneet paljon hyvää palautetta, joka lämmittää mieltä ja antaa voimaa seuraaviin koitoksiin. Olemme näytellleet erilaisissa säissä. Ensi-ilta oli lämmin ja tuuleton, todella ihannesää kesäteatterille. Ihanteellinen oli tunnelmakin. Esityksen lopuksi Nuorisoseuran varapj, Arja Holma kukitti näyttelijät sekä ohjaajan lämpimän kiitospuheen saattelemana. Minä sain kunnian ojentaa ruusut seuramme kunniajäsenille, Helena Jyllille sekä Heikki Haapaniemelle, jotka myös ilahduttivat meitä Heikki kiitossanoillaan, ja Helena tekemällään runolla. Helena on esittänyt Niskavuoren Loviisaa Laviassa v. -56, eli 57 vuotta sitten. Nyt se vuosilukukin sitten selvisi, jota aiemmin tässä blogissani kaipailin. Kyllä oli jännittävää hänen edessään Loviisaa näytellä!

Seuraava esitys olikin jo osittain sateessa. Onneksi kuitenkin rankimman sateen hetkellä kahvittelimme Huuhkajavuoren tanssilavan suojissa. Tuntui, ettei pieni sade kuitenkaan tunnelmaa pilannut. Tuolloin oli katsomossa vuoden -56 Heta, eli Anna Anttila.

Eilinen esitys olikin äänenkäytön kannalta koettelemus. Tuuli oli voimakasta, lähistön haavat kahisivat. Vielä kun katsomo oli lähes täynnä, saimme tehdä kaikkemme, jotta äänet kuuluisivat. Toivon, että jokainen kuuli kuitenkin. Meillä ei ole tänä vuonna äänentoistoa, mutta aikaisempiin kokemuksiin pohjautuen, en sitä enää edes kaipaa, nimittäin noin kova tuuli olisi myös haitannut huomattavasti äänentoistolaitteita ja vaikeuttanut kuulemista. Kyllä kesäteattereissa luonnon armoilla eletään.

Yleisöä meillä on käynyt varsin paljon. Kiitos teille kun olette katsomoon saapuneet!

Odotan taas innolla huomista näytöstä. Esitysten välillä on kaikenlaisia juoksevia asioita hoidettavana. Juosten kävin myös ripustelemassa mattoja. Sunnuntain sade kasteli meidän mattomme, levitimme ne katsomon selkänojille kuivumaan. Maanantaina kävimme kääntämässä niitä, jotta kuivuisivat nopeammin. Sääennusteessa yöksi luvattiin sadetta, enkä saanut mielenrauhaa, ennen kuin olin käynyt laittamassa matot sateen suojaan. Olinkin siitä erittäin hyvilläni kun yöllä heräsin sateen ropinaan. Tiistai-aamuna kävin samalla lenkillä kun kävin taas levittelemässä matot ulos tuuleen ja auringonpaisteeseen. Yhden näyttelijänuoremme äiti sattui menemään autolla ohitseni kun juoksin kohti Huuhkajanvuorta. Kerroinkin hänelle että niin paljon on puuhaa ja kiirettä, että juosten pitää rientää :-)

Onhan sitä tekemistä ollut, en kiellä. Niskavuoren maailmaa on rakennettu sydämellä. Kun katselen kuvia, millainen lava oli ennen lavastuksia, ja kun vertaan siihen mitä se on nyt, olen todella tyytyväinen. Tekisi mieli laittaa tähän kuvia, mutta säästän vielä. Jokainen saa itse tulla paikanpäälle katsomaan. 

Koko tämä matka on verrattavissa synnytykseen. Välillä väsyttää ja sattuu todella lujaa. Epätoivo nostaa päätään. Mutta lopputulos on kaiken sen vaivan ja kivun arvoista. Jokainen kivistys ja rutistus on tarpeellinen, ja sen kaiken tuskan pystyy unohtamaan, kun lopputulos on sylissä ja voi onnellisena huokaista. 

Haluan kuitenkin yhden kuvankin laittaa. Äiti ja tytär, Juse ja Malviina, toivottavat teidät tervetulleiksi Niskavuoren maailmaan, joka vielä kuvanottovaiheessa on ollut hyvin keskeneräinen. Se heidät lienee noin miettiväiseksi saanutkin. Toki elämä Niskavuoren isäntäväen läheisyydessä saa miettimään syntyjä syviä, ehkä myös syntejä syviä.

Ensi-ilta lähenee, tunnelma tihenee

Torstai 11.7.2013 klo 12.44 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Viimeinen varsinainen harjoitus on takana. Odottava tunnelma on kihelmöivä. Tänään on kenraaliharjoitus, jonka jännitys jo alkaa tuntua luissa ja ytimissä. Jännitys näkyy minussa niin, että on vaikea saada mitään aikaiseksi. Aloitan yhtä hommaa, siirryn toiseen, unohdan mitä olin tekemässä. Kaikki tärkeät asiat on kirjoitettava paperille. Välilä tuntuu, että olisi hyvä myös laittaa lappu: "Muista katsoa muistilappua". Yritän lukea sanoja, mutta ei siitä enää oikein hyötyä ole. Kyllä opetteleminen on tehtävä paljon aiemmin, mutta kertailen vielä joitain kohtia, painaen niitä näkömuistiini.

Kaikki alkaa olla kunnossa, puvut, rekvisiitta, opastekyltit, lavastus. Eilen tehtiin pitkä päivä, kannettiin lautoja ja kiviä, siivottiin ympäristöä. Rakennustarvikkeet ovat nyt siististi pinoissaan. Nauroin, että ensi kerralla otetaan kyllä jo makuupussit mukaan, kun ei tunnu Huuhkajalta juuri enää kotiin ehtiä. Olenhan sanonutkin sen olevan jo melkein kuin toinen kotini.

Puhelimeni soi, lippuvarauksia kysellään. Hienoa, että Niskavuori kiinnostaa ihmisiä, etteivät kaikki kaipaa kesäteatteriin pelkkää iloittelua ja naurua. Suuria tunteita kyllä tullaan kallion kupeessa elämään.

Me Niskavuorelaiset toivotamme Teidät, hyvä yleisö, lämpimästi maailmaamme! Tavataan Huuhkajanvuoren Niskavuorella!

Talkoita toisensa perään

Sunnuntai 7.7.2013 klo 23.54 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Huuhkajanvuori alkaa muuttua Niskavuoreksi. Viime päivinä on ollut lavasterakennus- ja maalaustalkoita. Tänään oli suulinhajottamistalkoot. Tarvitsemme harmaita lautoja, ja jälleen löytyi ystävällinen lahjoittaja, joka antoi meidän hajottaa vanhan suulinsa seinää. Hihat heiluivat helteessä, laudat irtoilivat rytisten iloisen puheensorinan säestyksellä. Olen monasti nauranut, että Nuorisoseura on hivenen harhaanjohtava nimitys, kun keski-ikämme on hyvinkin aikuisuuden ylittänyt. Toki on meidän joukkoomme liittynyt joitakin nuoriakin. Tänään talkoissa keskiarvo-ikämme nuoreni huiman askeleen. Joukossamme oli alle 2-vuotias, joka innokkaasti kantoi pieniä laudanpätkiä äitinsä auttamana kärryn kyytiin. Nuorisoseuran tulevaisuus on siis turvattu :-)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kävin vielä harmaannuttamassa osaa lavasteista rautasulfaatilla. Kiipesin katsomon yläpenkille istumaan ja katselemaan aikaansaannoksiamme. Yksin siellä istuessani päässä liikkuivat monenlaiset ajatukset. Kesäteatteri tuntuu melkeinpä toiselta kodilta, niin paljon siellä on tullut vietettyä aikaa. Viihdyn siellä! Olen sangen tyytyväinen siitä mitä olemme saaneet aikaan, mutta puuhaa riittää vielä tällekin viikolle.

Ensi-iltaan on vajaa viikko aikaa. Se on jo kutkuttavan lähellä. Odotan sitä innolla, samalla jännitys alkaa lisääntyä. Olenko valmis? Osaanko riittävästi? Ehkä ei pitäisi olla liian ankara itselleen. Erehdyksiä ja unohduksia tulee harrastajateattereissa, tuleehan niitä ammattilaisillekin. Mattopyykillä ollessani muistelin muutamia repliikeitäni. Melkein aloin sanoa niitä ääneen! Olisipa siinä voinut muut matonpesijät olla ihmeissään. Jos joskus vaikkapa lenkillä höpisen itsekseni, älkää ihmetelkö, mietiskelen vain vuorosanojani.

Unia ja unettomuutta

Tiistai 2.7.2013 klo 12.31 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Harjoituskausi alkaa olla tiiviimmillään. Esitykset lähestyvät ja selkeästi ilmassa on havaittavissa jännitystä. Välillä väsyttää kun työpäivän jälkeen pitää melkein suoraan rientää harjoituksiin, jota kestävät 3-4 tuntia. Seuraavana aamuna jälleen töihin ja illalla harjoituksiin, paahtaapa sitten kuuma helle tai sataa. Tai mitä sitten muuten elämässä olisikin tapahtunut, en voi tehdä sitä muille, etten lähde harjoittelemaan, enkä varsinkaan itselleni. Tekeepä mieleni kirjoittaa tähän yksi repliikkini: "Ei mitään, kyllä minä jaksan". Onhan tästä todella tykättävä, jotta jaksaa. Yksi meistä tekee pelkkää yötyötä; illat harjoituksissa ja sieltä suoraan yötöihin. Se se vasta vaatiikin innostusta ja jaksamista.

Kun pääsen harjoituksiin ja näen siellä iloista joukkoa hääräämässä, väsymyksen tunne kaikkoaa. Ehkä se jossain energiatasossa näkyy, mutta sitä ei muista ajatellakaan. Täysillä lähden elämään Niskavuoren elämää, syventämään Loviisan tunnetiloja.

Esitysten lähestyminen näkyy öisessä filmimaailmassa. Olen muutamana yönä nähnyt unta, tyypillistä painajaista. Näytelmän pitäisi alkaa, eikä minulla ole vielä edes esitysvaatteita päällä. Kello käy ja kaikki odottaa, enkä millään saa puettua. Viime yönä näin unta, että sentään olin vaatteissa ja lavalla, mutta en yhtään tiennyt mitä kohtausta mennään. En kuullut mitä muut sanoivat, eikä minulla ollut aavistustakaan, mitä minun pitäisi sanoa. Positiivista näissä unissa on ollut se, että katsomo on ollut täynnä.

Lukuaikaa on tuntunut viime aikoina jäävän kovin vähän, sen vuoksi varmaan heräilen öisin. Silloin otan vuorosanat esiin. Kun kerran olen hereillä, miksi tuhlata aikaa pyörimiseen, kun unta odotellessa voi käyttää ajan hyödyksi ja lukea. Unettomuutta aiheuttaa myös, kun paljon tuntuu olevan kesken, vaikka paljon ollaan saatu jo valmiiksikin. Saatan herätä johonkin ajatukseen, mitä pitäisi vielä muistaa tehdä tai hankkia. Yöpöydälläni on plarin lisäksi muistiinpanovälineet, joten saan heti ajatuksen tultua kirjoitettua sen paperille, jotta ei aamuun mennessä unohdu. Tuota muistettavaa kun tuntuu olevan ihan riittävästi. Onneksi on jaettu tehtäviä, mistä kukakin on vastuussa. Minä varmaan ahnehdin liikaa vastuuta itselleni. Kyselen ja huolehdin, että kaikki varmasti olisi ajoissa hoidettuina. Kyse ei ole siitä, ettenkö luottaisi, mutta en voi luonteelleni mitään. Vaikka monessa suhteessa olen viime tipan ja suurpiirteinen ihminen, joissain asioissa horoskooppimerkkini nostaa päätään, ja haluan että jotkut asiat ovat pilkkua viilaten kohdillaan. Jos on sovittu että tähän päivään mennessä tämä asia on tässä, silloin sen mielestäni pitää olla niin. Ja jos olen luvannut jotakin, siitä myös yritän mahdollisuuksien mukaan pitää kiinni. Ja sitä toivon myös muilta. En halua säästää itseäni, olen kuin Loviisa, jonkinlainen työmyyrä. Taitojeni ja mahdollisuuksieni mukaan osallistun tekemiseen, en ainoastaan käskytä muita. Mutta oman rajallisuuteni tunnistan tässäkin suhteessa. On paljon asioita, joita en osaa, enkä edes ehtisikään. Mutta eihän minun tarvitsekaan; aina löytyy joku joka osaa ja ehtii, onneksi! Turhaan minä valvon, voisin aivan hyvin nukkua yöni rauhassa ja tyytyväisenä.

Heinähangot heilumassa

Torstai 20.6.2013 klo 23.02 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Eilen olin lenkillä ystäväni kanssa, joka oli pääkaupunkiseudulta käymässä vanhempiensa luona. Sydämen kyllyydestä suu puhuu, joten puheeksi tuli näytelmämme, sekä siihen liittyvät tekemiset ja tarpeet. Kuinka ollakaan, hänen vanhemmillaan oli kaadettuna heinää, jota kuitenkaan kukaan ei tarvitse, ja hän lupasi sitä meidän käyttöömme. Tuumasta toimeen, aloin järjestää talkooväkeä heinätöihin. Parissa tunnissa olinkin saanut 8 aikuista ja 2 lasta kerättyä talkoisiin! Olin aivan liikuttunut, miten nopeasti asiat voivat luistaa, ja miten auttamishaluisia ihmisiä löytyy! Saimme talosta, josta heinätkin, lainaksi peräkärryä, hankoja, heinäseipäitäkin. Kaikilla on työnsä ja tekemisensä, juhannuskin tulossa, mutta siitä huolimatta innokas porukkamme saapui ryminällä pellolle ja ryhtyi heinähommiin.

Ihan kuin ennen vanhaan, nuorimmat sotkivat heinäkuormaa tiukemmaksi. Heille tuo olikin aivan uusi kokemus, eikä meistä vanhemmistakaan lapsuuden jälkeen monikaan ole heinäpellolla ollut.

Ilta-aurinko paistoi, hangot ja haravat heiluivat, puhe sorisi, huumori kukki. Kuvittelin meille mielessäni pitkät hameet ja liinaset, saapashousut ja hatut, ja elin Niskavuoren pellolla. Tosin kuvitelmistani palasin nykyaikaan, kun heinät siirrettiin auton peräkärryllä Huuhkajanvuorelle, jossa ne laitettiin seipäille. Aurinko laski, oli aivan tyyntä, linnut lauloivat illan viimeisiä viserryksiään, alkoi jo hivenen hämärtää, taivaalla näkyi puolikuu. Miten hieno tunnelma! Ilmassa oli tekemisen iloa ja saimme aikaan näkyvää tulosta.

Lämpimästi haluan kiittää talon isäntäväkeä sekä kaikkia talkoisiin osallistuneita! Tämä on sitä perinjuurin lavialaista auttamisenhalua.

 

 

Rahanpesua ja sovittelua

Tiistai 18.6.2013 klo 22.26 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Kuten olen jo aiemminkin kertonut, näytelmän valmistamiseen tarvitaan jos jonkinlaista puuhaa. Löysin itseni mm. pesemässä rahaa..... Piti saada vanhan näköisiä rahoja, ja ne saatiin niin, että netistä tulostettiin -1880-luvun rahoja. Ohjaajalta sain vinkin, ja niinpä pesin setelit teellä, jotta niihin tuli vanha ajan patina. Pyykkinarullani liehui rahaa iloisesti tuulessa heiluen. Enpä usko, että naapurit enää jaksavat edes ihmetellä tekemisiäni.

 

 

 

 

 

 

 

Ilta-aurinko hemmotteli meitä tänään. Niinpä Huuhkajan lavalle, Niskavuoren lattialle levitettiin räsymattoja. Oli hieno seurata iloista puheensorinaa ja helmojen hyörinää, kun ennen harjoitusten alkua aseteltiin rekvisiittaa paikoilleen. Miten paljon roolivaatteet ja matot luovatkaan tunnelmaa. On paljon helpompi heittäytyä rooliin, kun saa siihen sopivat vaatteet yllensä. Muutama sovituskerta on takana, ja aika hyvällä mallilla alkaa puvustus olla.

 

Lavasteet ovat vielä keskeneräiset. Mutta vielä on aikaa, eiköhän taas työmyyrät saa valmista aikaan ajoissa. Penkeistä puuttuu vielä jalat. Olikin varsin koomista istua lähes lattialla. Siinä oli naurussa pitelemistä, kun yritti puhua vakavaa asiaa melkein polvet suussa. 

Näytelmän tarina vahvistuu kerta kerralla lisää, ja omassa päässä rakentuu aina vaan selkeämpi kuva siitä, mitä on tapahtunut, mitä tapahtuu ja mitä kukakin sisimmässään tuntee. Loviisa on vahva luonnerooli, hänellä on paljon suuria tunteita, elämässä kipeitä asioita. Kerron tietenkin aina omalta kantiltani, mutta näytelmässä on muitakin vahvoja luonnerooleja. Tunneskaala on melkoinen. Tunteisiin eläytyminen ja heittäytyminen onkin ollut varsin tunteita herättävää. Niskavillat on noussut pystyyn, iho mennyt kananlihalle ja silmäkulmaan tirahtanut kyynel.

 

Talkoohenki toimii

Torstai 6.6.2013 klo 19.47 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Hyvillä mielin olen jälleen kirjoittamisen parissa. Iloinen ihmisjoukko puuhasteli yhdessä Huuhkajanvuorella. Leikkasimme pehvanalusia penkeille, jotta niillä on yleisön mukavampi istua. Jos sade on kastellut penkit, nyt on alustat, joiden päällä istua.

Talkoot oli sovittu alkamaan klo 18. Vielä noin tuntia aiemmin taivaanranta oli aivan mustana ja ukkonen jyristeli. Sää kuitenkin kirkastui ja 6 ahkeraa käsiparia ilmaantui talkoisiin. Nopeasti saatiin alustoja aikaiseksi rupatellen ja näytelmää pohtien. Kun saimme alustat suojaan, alkoi jälleen jyrähdellä, taivas pimeni ja sade alkoi ropista. Mikä tuuri ajoituksen suhteen! Voi miten toivon että esitysten ajan olisi pouta. Sitä toivoo varmasti kaikki Suomen n. 300 kesäteatterin näyttelijät sekä yleisö. Olemme täysin sään armoilla; sateen sattuessa sateessa. Maanantain harjoitukset vedettiin tihkusateessa, sadetakit vaatteiden suojana. Esityksissä emme voi sadetakkeja laittaa, yleisö sentään voi itseään suojata. Harjoitusten jälkeen satoi vettä aivan taivaan täydeltä, sade yltyi sankaksi raekuuroksikin. Kunpa.... kunpa... kunpa ei sataisi. Emme toki ole sokerista, joskus ennenkin olemme kastuneet. Meillä ei ole katettua katsomoa, mutta nyt on sentään istuinsuojia.

Iso kiitos talkoolaiset!

 

Suurta arvostusta sekä nöyrää asennetta

Perjantai 31.5.2013 klo 11.10 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

"Mitä kuuluu teatterille?" kysyi eräs paikkakuntalainen pysäyttäessään minut lenkilläni. On hienoa, että tekemisemme kiinnostaa. Juoksin lenkkini kevein askelin tuon rupatteluhetken siivittämänä. Suurella sydämellä haluankin taas kirjoittaa, mitä teatterille kuuluu.

Viime maanantain harjoitusten jälkeen eivät askeleet olleet keveät. Miten voikaan olla niin pihalla ja hukassa?! Nöyrillä mielin lähdin kotiin ja tein sen, mitä kotona itsekseni voin tehdä, aloin jälleen lukea vuorosanoja. Hannu Kangas Oulun kaupunginteatterista on sanonut: "Näyttelijän täytyy uskaltaa käydä se jokakertainen häpeän tunne osaamattomuudestaan läpi kun treenit alkaa. On taisteltava itsetunnon kanssa." Tiistain harjoituksiin lähdin vastaanottavaisin mielin, lohdutin itseäni ajattelemalla, että vielä on aikaa. Niiden harjoitusten jälkeen fiilikseni olivatkin huomattavasti paremmat. Kun toistetaan samaa kohtausta uudelleen ja uudelleen, siihen alkaa vähitellen päästä sisään. Samaan aikaan alkaa pystyä tekemään ja puhumaan, ja jopa vielä kuuntelemaan muita. Hereillä on oltava, yhtään ei saa ajatus lähteä harhailemaan muuhun suuntaan. Ohjaajan kanssa keskustelimme jälleen roolihahmojen tunteista, ajatuksista, taustoista, suhtautumisesta tapahtumiin, toisiin ihmisiin sekä itseensä. Moni asia loksahti jälleen paikoilleen. 

Saimme jo sovitella esitysvaatteita. Vaatteetkin auttavat roolin sisään pääsyä. Kun vetää kutittavan "röijyn" päälleen, ja liinasen päähänsä, uskon pystyväni ajattelemaan paremmin niskavuorelaisen tavoin. Paksuissa kankaissa, pitkissä helmoissa, puvuntakeissa ja villapaidoissa tämä on hikistä hommaa, mutta eipä pääse ohjaajakaan kevyesti. Hän kun samaan aikaan kertoo lavastevalmistuksesta vastuussa olevalle suunnitelmistaan ja toiveistaan sekä katsoo ja kommentoi vaatteiden sovitusta, sekä harjoituksen alkaessa välillä kiipeää katsomoon yläpenkeille, välillä loikkaa lavalle ohjeistamaan.

Arvostan ohjaajaamme, kanssanäyttelijöitäni, seurassamme toimivia, talkoolaisia, teatterista kiinnostuneita ihmisiä, jne. mutta eniten näissä merkeissä arvostan ns. vanhan polven nuorisoseuralaisia. He ovat tehneet vuosia ja vuosikymmeniä arvokasta työtä Nuorisoseuran ja lavialaisen teatterielämän hyväksi. He ovat esittäneet monia näytelmiä lähinnä Suomelan koulun vanhalla näyttämöllä. Olen jo lapsena päässyt katsomaan joitain näistä näytelmistä, ja ihaillut pienen tytön silmin heidän työtään. Ihailuni heitä kohtaan ei ole yhtään vähentynyt katsoessani maailmaa aikuisen silmin.

Meillä on ollut ilo ja kunnia saada kutsua kolme näistä kokeneista harrastajanäyttelijöistä kunniajäseniksemme. Yhden näistä kunniajäsenistämme kohtasin kaupassa. Iloisen ja virkeän rouvan, joka on jo saavuttanut kunnioitettavat ikävuodetkin. Hän tervehti Niskavuoren Loviisaa ottaen käsistäni kiinni, ja alkaen puhua aivan sanasta sanaan erään Loviisan repliikin sanoin. Olin sanaton ja liikuttunut. Úskomatonta, että hän pitkän ajan jälkeen vielä muistaa repliikeitä! Niskavuoren nuorta emäntää on esitetty Laviassa aiemminkin, hän ei muistanut esitysvuotta, mutta sen on tarvinnut olla jo ennen minun syntymääni, ehkä 50-60 luvun taitteen tienoilla. Jos tiedät, hyvä lukija, milloin, kerro ihmeessä.

Niskavuorta on esitetty hyvin monissa teattereissa sekä ammattilaisten että harrastajien voimin. Elokuvaversiot lienevät suurelle yleisölle kaikista tutuimmat. Tämä on haasteellinen työ. Minun henkilökohtaista haastettani lisää se, että arvostamani henkilö on esittänyt samalla paikkakunnalla samaa roolia. On ajateltava, että meidän Niskavuoremme on meidän näköisemme ja minun Loviisani minun näköiseni, ja näin saa ollakin. Uskon kuitenkin, että suuria tunteita ja ajatusten myllerryksiä liikkuu sisälläni, jos ja toivottavasti kun, näen hänet yleisön joukossa. Muistan tuon käden kosketuksen kaupassa, saan siitä voimaa lavalla. Muistan tuon sydämellisen katseen, ja toivon totisesti että pystyisin saamaan tämän päivän Loviisaan uskottavuutta.

 

Huuhkaja huhuilee käen kukkuessa

Perjantai 17.5.2013 klo 9.39 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Päivä on alkanut aurinkoisena. Tänään on luvattu jopa hellettä. Onneksi on töistä vapaata. Suunnitelmissani on iltapäivän kuumuudessa löhöillä takapihalla lepolassella. Voin tehdä sen hyvällä omatunnolla, koska otan mukaani käsikirjoituksen. En siis laiskottele. Pari kertaa olen jo ollut harjoituksissa ilman plaria, ja huomannut, etten osaakaan niin hyvin vielä replojani kuin kotona olen luullut osaavani. Kun on harjoituksissa ilman sanoja, muistin varassa, huomaa helposti kömmähdykset ja kivikot, ne kohdat, joihin vielä erityisesti on paneuduttava.

Olen kieltänyt itseltäni kirjastossakäynnit. Toisin sanoen kaiken muun lukemisen kuin vuorosanat. Aina kun on aikaa lukea, on tartuttava replavihkoon. Tosin on minulla tuohonkin kiertotie. Ihan kuin karkkilakossa ollessani olen keksinyt, että suklaa ei ole karkkia, jos sen leipoo kakkuun, nyt voin lukea, jos luen alan kirjallisuutta. Vanha sanonta pitää kyllä aivan paikkansa: "Ne jotka tahtovat, keksivät keinot. Ja ne jotka eivät halua, keksivät selitykset."

Linnuilla taitaa olla myöskin selitykset menossa, niin innolla kuuluvat ulkona laulavan. Käki on myöskin kukkunut keväisellä riemulla iltaisin, ja joskus olen kukunnan kuullut päivisinkin. Tämän päivän lintu on kuitenkin huuhkaja. Sain eräältä ryhmämme jäseneltä matkatuliaisiksi huuhkajapaidan. Miten hieno löytö! Aion kantaa tuota paitaa ylpeydellä. Laitan sen harjoituksiin Huuhkajanvuorelle. Viimeksi se jo ylläni olikin. Halusin myös saada samaan kuvaan kaikki huuhkajat. Ei ainoastaan emäntä kannattele Niskavuorta, seuran pj kannattelee Huuhkajanvuorta :-) Toisessa kuvassa taustalla näkyy katsomoa. Joskus on kiivettävä jopa tuolille päästäkseen korkealle, ja toisinaan huipulla pelottaa katsellessaan kaukaisuuteen.

 

 

 

 

 

Ulkoistettuna

Lauantai 11.5.2013 klo 10.34 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäyttelijä

Kevät kiikkuen tulevi

Tiistai 30.4.2013 klo 16.16 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäyttelijä

Eiliset harjoitukset saavat jälleen käteni kirjoittamaan. Puhkun intoa. Mahdanko kohta haljeta, kun aina vaan enemmän ja enemmän innostun näytelmän tekemisestä. Eiliset harjoitukset avasivat taas lisää Niskavuoren elämää, omaa roolihahmoa. Vaikka itse harjoitusaikaa ei jäänyt paljon, kun käytännön asioiden sopimiseen täytyy aina käyttää tätä yhteistä aikaa. Mutta ilman niitä emme voi jatkaa. Se on osa projektia. 

Se, mitä ehdittiin harjoitella, oli kuitenkin tehokasta ja syvää. Vaikka kaikki on vieläkin aika alussa, minusta tuntuu, että olemme päässeet jo tosi pitkälle. Uskon, että moni kokee samoin, koska niin moni tuntuu jo löytäneen roolihahmoansa. On tullut selkeitä erityispiirteitä. 

On hieno huomata, että ryhmämme koostuu jäsenistä, jotka innolla ovat tässä mukana, ja jotka katselevat maailmaa Niskavuori-lasien läpi. On tehty monia hyviä löytöjä. Yksi niistä, eikä ollenkaan vähäpätöisin, on kahdenistuttava keinutuoli. Olen ylpeä siitä. Se tulee Niskavuoren pirttiin, mutta nyt se odottaa kesää minun olohuoneessani. Monasti löydän itseni siitä istumasta. Siinä tunnen olevani Niskavuoren emäntä. Ajattelen maailmaa Loviisana.

Jokaisesta roolista löytää jotakin omasta elämästään. Ainakin jonkun irrallisen repliikin. Roolit myös muistuttavat toisiaan. Tietenkin siksi, että tietynlaiselle ihmiselle osuu tietynlaiset roolit, koska yrittäähän ohjaaja aina löytää jokaiselle mahdollisimman istuvan osan. Mutta rooleista voi löytyä samankaltaisuutta muutenkin. Kerran keinutellessani huomasin suurta yhtäläisyyttä viime keväisessä hahmossani Virran viemää -musikaalissa, jonka tekemiseen osallistuin Tampereella, sekä Niskavuoren Loviisassa. Virran viemää oli nykyaikaa, Niskavuori on 1800 -luvun loppua. Virran viemässä olin nainen, jonka mies petti; petetty on Loviisakin. Vaikka olivatkin niin erilaiset roolit, koen suurta yhtäläisyyttä näiden välillä. Juhaniin sopii myös laulu, jota lauloin musikaalissa: He needs his fantasy and freedom. Nämä laulun sanatkin auttavat minua ymmärtämään enemmän Loviisaa. Eipä taida monenkaan mieleen tulla, että lähdepä etsimään Loviisan ja Juhanin suhdetta Abban biisin kautta!

Ehkä tämä on blondin tapa etsiä hahmoaan. Samoin kuin muistisääntöni on mitä kummallisempia (ainakin joidenkin mielestä) millä yritän helpottaa vuorosanojeni muistamista. Tämä on hyvää aivovoimistelua, sekä myös oiva keino päästä irti arjesta. Harjoituksissa en voi miettiä työasioita. Tämän harrastukseni avulla jaksan arjen pyörityksessä. Olen erittäin kiitollinen, että saan olla tässä mukana, ja että kuuluun tähän ryhmään. Että olen löytänyt elämääni jotakin tällaista, joka vie paljon aikaa, voimiakin, mutta antaa niin suunnattoman paljon.

 

 

Matkan varrella

Torstai 18.4.2013 klo 13.10 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäyttelijä

Alan sukeltaa yhä syvemmälle Niskavuoreen ja Niskavuori minuun. Odotan innolla seuraavia harjoituksia. Odotan hetkeä, jolloin minulla on aikaa tarttua käsikirjoitukseen ja yrittää painaa sitä mieleeni.

Yritän sulautua Loviisan elämään ja ajatusmaailmaan, saada Loviisan elämään itsessäni. Miten pehmeä muuttuu kovaksi. Kuten hän yhdessä repliikissäänkin sanoo: "Kullakin on nöyryytensä aika". Loviisa kuitenkin kätkee todelliset tunteensa. Miten näytelllä, tehdä yleisölle näkyväksi tunteen peittäminen? Näyttää että tunne on olemassa, mutta kätkeä se. Oikeassa elämässä olen oppinut / opetellut olemaan näyttämättä kaikkea sitä mikä sisällä myllertää, vaikka läheisemmät varmasti lukevat minua kuin avointa kirjaa. Miten tehdä se näyttämöllä?

Tämä rooli on haastava. Mutta en ole tottunut pääsemään enkä päästämään itseäni helpolla. Monasti mietin ennen esitystä jännityksestä täristen, miten ihmeessä olen taas tässä, eikö ihminen voisi helpomminkin elää. Sama tunne on ennen maratonjuoksua, lähtöviivalla. Juoksumatkan alkaessa ja edetessä, samoin näytelmän, tajuan jälleen, miksi siinä olen. Haluan tehdä sen! Jännitys, kipuilu, tuskailu, välillä epäonnistuminenkin, kuuluu siihen, haluan elää kaiken sen. Maalisuoralla sekä esityksen jälkeen kumartaessa aplodien kaikuessa, tunnen vahvasti miksi olen tähän ryhtynyt. En osaa edes selittää, mikä se tunne on, minkä saan, mitä koen. Ne jotka ovat kokeneet saman, tietävät.

Vaikka on selkeästi esiintymislava ja katsomo, olemme kuitenkin yhtä. Yhdessä teemme kokonaisuuden. Ei ole esitystä ilman yleisöä. Esitys on aina vuoropuhelua. Miten paljon voimaa ja intoa esiintymiseen saakaan kun löytää katsekontaktin jonkun yleisössäolevan kanssa ja saa rohkaisevan ja kannustavan hymyn. Jos tekee komediaa, yleisön nauru on parasta kannustinta ja kiitosta.

Ennen esityksiä on paljon työtä. Harjoituksia, lukemista, rekvisiitan hankkimista, esityspäivien sopimista, aikataulujen yhteensovittamista, markkinointia, vaatteiden etsimistä ja sovittamista, jne, jne. Se on matkantekoa. Yleisökin tuntuu olevan jo tässä matkassa mukana. On hienoa kun moni on tullut kysymään, onko jotakin tulossa, mitä seuraavaksi.

Minusta tuntuu, että tarvitsen kalenterini täyteen. Sitten kun minulla on pari kolme projektia päällekäin, silloin todella tunnen eläväni. Ilman tätä kaikkea näivetyn.

Aurinkoa ja ajatuksia

Maanantai 1.4.2013 klo 23.40 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Olemme saaneet nauttia viime päivinä silmää hivelevästä säästä. Aurinko on paistanut, puhdas valkoinen lumi vielä monissa paikoissa kimaltanut. Jopa revontulien loimotus näkyi pari viikkoa sitten.

Kesä tuntuu vielä olevan kaukana. Niskavuoren perustukset alkavat enenevässä määrin rakentua mieleen. Viime harjoitukset antoivat taas uutta kipinää. Näytelmän sisältö alkaa kerta kerran jälkeen avautua paremmin, henkilöihin tulee omia erityispiirteitä. Taustatyön tekeminen itsekseen; tiedon hakeminen sekä tekstin lukeminen avartaa toki 1880-luvun mahtitilan elämää, mutta ohjaajan merkitystä ei voi vähätellä. Miten hän maalaakaan meille sanoillaan Niskavuoren maisemaa, sekä saa jokaisen pohtimaan oman roolihahmon tapaa elää, puhua, kulkea, ajatella.  

Käsikirjoitus kulkee mukanani. Se on yöpöydällä, luen sitä iltalukemisekseni. Jos herään yöllä, voin tarkistaa jonkin kohdan, miten se nyt menikään. Terassini suojaiseen nurkkaukseen voi jo iltapäivien auringonpaisteessa istahtaa kahvikupin sekä käsikirjoituksen kanssa.

Ahmin aurinkoa samalla kuin ahmin tekstiä. Ulkoaopeteltavaa riittää, töitä on tehtävä. Kun lähden hiihtämään, teksti kulkee mukanani. Ei konkreettisesti, vaan päässäni. Yritän muistella kulkiessani repliikeitäni. Tehokasta; samalla liikkuu sekä kroppa että aivosolut. Haluan oppia, haluan osata repliikkini. Miten ammattinäyttelijät sanovat, että tekstin ulkoaopetteleminen on helpointa näyttelijäntyössä? Harrastajasta ammattilaisuuteen on todella pitkä matka.

Harrastajana joutuu / saa tehdä monenlaista, mitä näytelmän valmistumiseen tarvitaan. Tässä voi toimia lavastajana, puvustajana, maskeeraajana, kampaajanakin. Pitää huolehtia esitteiden ja käsiohjelmien tekemisestä, lehdissä ilmoittelusta, väliaikakahvien hoitumisesta, jne. Viime näytelmää tehdessämme totesinkin olevani myös tuottaja. Nyt sain asian kuullostamaan siltä, että itse tekisin kaiken -en todellakaan tee. Kyllä näitä tehdään yhdessä, ryhmänä, jokaisella omat vastuualueensa. Minä yritän vain pitää kaikkia lankojen päitä käsissäni. Ehkä olen jonkinlainen kanaemo, joka haluaa nokkia joka jyvää, koota niitä kasaan ja tarkistella että kaikki jyvät löytävät tiensä ajallaan oikeaan paikkaan.   

Nyt mielessä liikkuu ahkerasti ajatukset, mitä Niskavuoren tuvassa pitäisi ja voisi olla, mistä löytää vanhoja huonekaluja tai astioita. Jos sinulla, hyvä blogin lukija, on jotakin käyttökelpoista tavaraa - vanhoja astioita tai huonekaluja yms. otamme mielellämme vastaan, ota meihin yhteyttä!

 

 

 

Puheenjohtaja bloggaa

Lauantai 16.3.2013 klo 19.57 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäyttelijä

Elän vielä Lekaa ja leivoksia -näytelmän tunnelmissa. Haluan fiilistellä, muistella, tunnelmoida, makustella. Haluan viivyttää tätä hyvän olon tunnetta onnistuneen ja voimia, joskin vieneen, niitä paljon myös antaneen, projektin jälkeen. Pitkä talvi kului mukavasti harjoitusten merkeissä. Pimeisiin iltoihin tuli valoa, kun kokoonnuimme harjoituksiin. Työt ja kaikki muu maailma unohtuu aina siksi hetkeksi kun astuu roolihahmonsa saappaisiin tai tällä kertaa ne minulla oli juhlakengät.

Aloin elää näytelmää ja näytelmä alkoi elää minussa. Mitä pidemmälle talvi kului, mitä lähemmäksi ensi-ilta tuli, sitä enemmän näytelmä pyöri päässäni. Se tuli mieleen ensimmäisenä aamulla herätessäni, se oli mielessäni viimeisenä illalla nukkumaan mennessäni. Jos heräsin yöllä, Lekaa ja leivoksia pelmahti mieleen. Opettelin vuorosanoja, mietin lavasteita, pohdin vaatteita. Mielikuvittelin miten mikäkin kohtaus menee, miten siitä saisi elävämpää, miten näyttävämpää, miten yleisölle mahdollisimman nautinnollista katsottavaa. Pienet yksityiskohdat ja suuret linjat risteilivät pään sisällä. Kun ajatus paukahti päähäni, en malttanut odottaa seuraaviin harjoituksiin, vaan kirjoitin sen muulle näytelmäryhmälle sähköpostina. Sähköpostiajatustenvaihto vei aina näytelmää eteenpäin, sekä lähensi meitä toisiimme.

Oli hauska yhdessä suunnitella ja valmistaa näytelmää. Miten paljon ihminen tarvitseekaan naurua! Harjoituksissa oli hyvä tunnelma; tutussa turvallisessa ryhmässä voi ihan vapaasti mokata. Siellä voidaan nauraa hyväntahtoisesti omille ja toisten kommelluksille ja kömmähdyksille, ilman että kukaan loukkaantuu. Siellä voidaan keskustella miten joku kohtaus tehdään, oman mielipiteensä uskaltaa sanoa. Voidaan olla eri mieltä asioista, ja silti meillä on hyvä olla yhdessä. Hyvässä hengessä mietitään ja pohditaan, kokeillaan ja korjataan. Kuten eräs harrastajakollegani sanoi, oli hieno pitkin matkaa nähdä roolihahmojen kehitys ja niiden herääminen. Jokainen paneutui rooliinsa sata lasissa, ja työmoraalimme oli korkea. Sitoutuminen tekemiseen oli ihailtavan vahvaa.

Esitysten jälkeen on sekä haikea että helpottunut olo. Samalla täysi ja kuitenkin aivan tyhjä. Muistellessa harjoituksia ja näytöksiä hyvä olo valtaa mielen. Kun kohtaamme toisiamme jossakin, keskustelemme näytelmän vuorosanoin, miettimättä ja sopimatta, sanat vain tulevat jostakin. Se on meidän omaa inside-kieltämme. Yhteenkuuluvuus ja me-henki on voimissaan, kuten meidän nuorisoseurammekin. Olen erittäin kiitollinen, että saan olla tällaisen porukan "pomona".

Tyhjyyden tunne, joka valtaa mielen aina kun joku projekti on ohi, saa täyttymystä, kun olemme jo samaan aikaan talvinäytelmämme kanssa alkaneet työstämään kesänäytelmää. Huuhkajanvuoren kesäteatterissa nähdään ensi kesänä Niskavuoren nuori emäntä -näytelmä. Olen alkanut sukeltaa Niskavuoren syvyyksiin. Entisen stripparin, kevytkenkäisen, vastanaineen rouva Henna Hallamaan rooli vaihtuu suoraselkäiseksi ja pettymysten kautta lujaksi, vakavaksi Niskavuoren Loviisaksi. Tästä roolin vaihtumisesta ja entiseen aikaan ja sen synkkiinkin tunnelmiin sukeltamisesta saatan jotakin myöhemmin kirjoittaa. Nyt sanon enää vain: mielenkiintoista tämä harrastajateatterin tekeminen on!