Talkoohenki toimii

Torstai 6.6.2013 klo 19.47 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä


Hyvillä mielin olen jälleen kirjoittamisen parissa. Iloinen ihmisjoukko puuhasteli yhdessä Huuhkajanvuorella. Leikkasimme pehvanalusia penkeille, jotta niillä on yleisön mukavampi istua. Jos sade on kastellut penkit, nyt on alustat, joiden päällä istua.

Talkoot oli sovittu alkamaan klo 18. Vielä noin tuntia aiemmin taivaanranta oli aivan mustana ja ukkonen jyristeli. Sää kuitenkin kirkastui ja 6 ahkeraa käsiparia ilmaantui talkoisiin. Nopeasti saatiin alustoja aikaiseksi rupatellen ja näytelmää pohtien. Kun saimme alustat suojaan, alkoi jälleen jyrähdellä, taivas pimeni ja sade alkoi ropista. Mikä tuuri ajoituksen suhteen! Voi miten toivon että esitysten ajan olisi pouta. Sitä toivoo varmasti kaikki Suomen n. 300 kesäteatterin näyttelijät sekä yleisö. Olemme täysin sään armoilla; sateen sattuessa sateessa. Maanantain harjoitukset vedettiin tihkusateessa, sadetakit vaatteiden suojana. Esityksissä emme voi sadetakkeja laittaa, yleisö sentään voi itseään suojata. Harjoitusten jälkeen satoi vettä aivan taivaan täydeltä, sade yltyi sankaksi raekuuroksikin. Kunpa.... kunpa... kunpa ei sataisi. Emme toki ole sokerista, joskus ennenkin olemme kastuneet. Meillä ei ole katettua katsomoa, mutta nyt on sentään istuinsuojia.

Iso kiitos talkoolaiset!

 

persalustalkoot_2.jpgpersalustalkoot.jpg