Kevät kiikkuen tulevi

Eiliset harjoitukset saavat jälleen käteni kirjoittamaan. Puhkun intoa. Mahdanko kohta haljeta, kun aina vaan enemmän ja enemmän innostun näytelmän tekemisestä. Eiliset harjoitukset avasivat taas lisää Niskavuoren elämää, omaa roolihahmoa. Vaikka itse harjoitusaikaa ei jäänyt paljon, kun käytännön asioiden sopimiseen täytyy aina käyttää tätä yhteistä aikaa. Mutta ilman niitä emme voi jatkaa. Se on osa projektia. 

Se, mitä ehdittiin harjoitella, oli kuitenkin tehokasta ja syvää. Vaikka kaikki on vieläkin aika alussa, minusta tuntuu, että olemme päässeet jo tosi pitkälle. Uskon, että moni kokee samoin, koska niin moni tuntuu jo löytäneen roolihahmoansa. On tullut selkeitä erityispiirteitä. 

On hieno huomata, että ryhmämme koostuu jäsenistä, jotka innolla ovat tässä mukana, ja jotka katselevat maailmaa Niskavuori-lasien läpi. On tehty monia hyviä löytöjä. Yksi niistä, eikä ollenkaan vähäpätöisin, on kahdenistuttava keinutuoli. Olen ylpeä siitä. Se tulee Niskavuoren pirttiin, mutta nyt se odottaa kesää minun olohuoneessani. Monasti löydän itseni siitä istumasta. Siinä tunnen olevani Niskavuoren emäntä. Ajattelen maailmaa Loviisana.

Jokaisesta roolista löytää jotakin omasta elämästään. Ainakin jonkun irrallisen repliikin. Roolit myös muistuttavat toisiaan. Tietenkin siksi, että tietynlaiselle ihmiselle osuu tietynlaiset roolit, koska yrittäähän ohjaaja aina löytää jokaiselle mahdollisimman istuvan osan. Mutta rooleista voi löytyä samankaltaisuutta muutenkin. Kerran keinutellessani huomasin suurta yhtäläisyyttä viime keväisessä hahmossani Virran viemää -musikaalissa, jonka tekemiseen osallistuin Tampereella, sekä Niskavuoren Loviisassa. Virran viemää oli nykyaikaa, Niskavuori on 1800 -luvun loppua. Virran viemässä olin nainen, jonka mies petti; petetty on Loviisakin. Vaikka olivatkin niin erilaiset roolit, koen suurta yhtäläisyyttä näiden välillä. Juhaniin sopii myös laulu, jota lauloin musikaalissa: He needs his fantasy and freedom. Nämä laulun sanatkin auttavat minua ymmärtämään enemmän Loviisaa. Eipä taida monenkaan mieleen tulla, että lähdepä etsimään Loviisan ja Juhanin suhdetta Abban biisin kautta!

Ehkä tämä on blondin tapa etsiä hahmoaan. Samoin kuin muistisääntöni on mitä kummallisempia (ainakin joidenkin mielestä) millä yritän helpottaa vuorosanojeni muistamista. Tämä on hyvää aivovoimistelua, sekä myös oiva keino päästä irti arjesta. Harjoituksissa en voi miettiä työasioita. Tämän harrastukseni avulla jaksan arjen pyörityksessä. Olen erittäin kiitollinen, että saan olla tässä mukana, ja että kuuluun tähän ryhmään. Että olen löytänyt elämääni jotakin tällaista, joka vie paljon aikaa, voimiakin, mutta antaa niin suunnattoman paljon.