Talkoita toisensa perään

Huuhkajanvuori alkaa muuttua Niskavuoreksi. Viime päivinä on ollut lavasterakennus- ja maalaustalkoita. Tänään oli suulinhajottamistalkoot. Tarvitsemme harmaita lautoja, ja jälleen löytyi ystävällinen lahjoittaja, joka antoi meidän hajottaa vanhan suulinsa seinää. Hihat heiluivat helteessä, laudat irtoilivat rytisten iloisen puheensorinan säestyksellä. Olen monasti nauranut, että Nuorisoseura on hivenen harhaanjohtava nimitys, kun keski-ikämme on hyvinkin aikuisuuden ylittänyt. Toki on meidän joukkoomme liittynyt joitakin nuoriakin. Tänään talkoissa keskiarvo-ikämme nuoreni huiman askeleen. Joukossamme oli alle 2-vuotias, joka innokkaasti kantoi pieniä laudanpätkiä äitinsä auttamana kärryn kyytiin. Nuorisoseuran tulevaisuus on siis turvattu :-)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kävin vielä harmaannuttamassa osaa lavasteista rautasulfaatilla. Kiipesin katsomon yläpenkille istumaan ja katselemaan aikaansaannoksiamme. Yksin siellä istuessani päässä liikkuivat monenlaiset ajatukset. Kesäteatteri tuntuu melkeinpä toiselta kodilta, niin paljon siellä on tullut vietettyä aikaa. Viihdyn siellä! Olen sangen tyytyväinen siitä mitä olemme saaneet aikaan, mutta puuhaa riittää vielä tällekin viikolle.

Ensi-iltaan on vajaa viikko aikaa. Se on jo kutkuttavan lähellä. Odotan sitä innolla, samalla jännitys alkaa lisääntyä. Olenko valmis? Osaanko riittävästi? Ehkä ei pitäisi olla liian ankara itselleen. Erehdyksiä ja unohduksia tulee harrastajateattereissa, tuleehan niitä ammattilaisillekin. Mattopyykillä ollessani muistelin muutamia repliikeitäni. Melkein aloin sanoa niitä ääneen! Olisipa siinä voinut muut matonpesijät olla ihmeissään. Jos joskus vaikkapa lenkillä höpisen itsekseni, älkää ihmetelkö, mietiskelen vain vuorosanojani.