Unia ja unettomuuttaTiistai 2.7.2013 klo 12.31 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä Harjoituskausi alkaa olla tiiviimmillään. Esitykset lähestyvät ja selkeästi ilmassa on havaittavissa jännitystä. Välillä väsyttää kun työpäivän jälkeen pitää melkein suoraan rientää harjoituksiin, jota kestävät 3-4 tuntia. Seuraavana aamuna jälleen töihin ja illalla harjoituksiin, paahtaapa sitten kuuma helle tai sataa. Tai mitä sitten muuten elämässä olisikin tapahtunut, en voi tehdä sitä muille, etten lähde harjoittelemaan, enkä varsinkaan itselleni. Tekeepä mieleni kirjoittaa tähän yksi repliikkini: "Ei mitään, kyllä minä jaksan". Onhan tästä todella tykättävä, jotta jaksaa. Yksi meistä tekee pelkkää yötyötä; illat harjoituksissa ja sieltä suoraan yötöihin. Se se vasta vaatiikin innostusta ja jaksamista. Kun pääsen harjoituksiin ja näen siellä iloista joukkoa hääräämässä, väsymyksen tunne kaikkoaa. Ehkä se jossain energiatasossa näkyy, mutta sitä ei muista ajatellakaan. Täysillä lähden elämään Niskavuoren elämää, syventämään Loviisan tunnetiloja. Esitysten lähestyminen näkyy öisessä filmimaailmassa. Olen muutamana yönä nähnyt unta, tyypillistä painajaista. Näytelmän pitäisi alkaa, eikä minulla ole vielä edes esitysvaatteita päällä. Kello käy ja kaikki odottaa, enkä millään saa puettua. Viime yönä näin unta, että sentään olin vaatteissa ja lavalla, mutta en yhtään tiennyt mitä kohtausta mennään. En kuullut mitä muut sanoivat, eikä minulla ollut aavistustakaan, mitä minun pitäisi sanoa. Positiivista näissä unissa on ollut se, että katsomo on ollut täynnä. Lukuaikaa on tuntunut viime aikoina jäävän kovin vähän, sen vuoksi varmaan heräilen öisin. Silloin otan vuorosanat esiin. Kun kerran olen hereillä, miksi tuhlata aikaa pyörimiseen, kun unta odotellessa voi käyttää ajan hyödyksi ja lukea. Unettomuutta aiheuttaa myös, kun paljon tuntuu olevan kesken, vaikka paljon ollaan saatu jo valmiiksikin. Saatan herätä johonkin ajatukseen, mitä pitäisi vielä muistaa tehdä tai hankkia. Yöpöydälläni on plarin lisäksi muistiinpanovälineet, joten saan heti ajatuksen tultua kirjoitettua sen paperille, jotta ei aamuun mennessä unohdu. Tuota muistettavaa kun tuntuu olevan ihan riittävästi. Onneksi on jaettu tehtäviä, mistä kukakin on vastuussa. Minä varmaan ahnehdin liikaa vastuuta itselleni. Kyselen ja huolehdin, että kaikki varmasti olisi ajoissa hoidettuina. Kyse ei ole siitä, ettenkö luottaisi, mutta en voi luonteelleni mitään. Vaikka monessa suhteessa olen viime tipan ja suurpiirteinen ihminen, joissain asioissa horoskooppimerkkini nostaa päätään, ja haluan että jotkut asiat ovat pilkkua viilaten kohdillaan. Jos on sovittu että tähän päivään mennessä tämä asia on tässä, silloin sen mielestäni pitää olla niin. Ja jos olen luvannut jotakin, siitä myös yritän mahdollisuuksien mukaan pitää kiinni. Ja sitä toivon myös muilta. En halua säästää itseäni, olen kuin Loviisa, jonkinlainen työmyyrä. Taitojeni ja mahdollisuuksieni mukaan osallistun tekemiseen, en ainoastaan käskytä muita. Mutta oman rajallisuuteni tunnistan tässäkin suhteessa. On paljon asioita, joita en osaa, enkä edes ehtisikään. Mutta eihän minun tarvitsekaan; aina löytyy joku joka osaa ja ehtii, onneksi! Turhaan minä valvon, voisin aivan hyvin nukkua yöni rauhassa ja tyytyväisenä. |

