Aurinkoa ja ajatuksia

Maanantai 1.4.2013 klo 23.40 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä


Olemme saaneet nauttia viime päivinä silmää hivelevästä säästä. Aurinko on paistanut, puhdas valkoinen lumi vielä monissa paikoissa kimaltanut. Jopa revontulien loimotus näkyi pari viikkoa sitten.

Kesä tuntuu vielä olevan kaukana. Niskavuoren perustukset alkavat enenevässä määrin rakentua mieleen. Viime harjoitukset antoivat taas uutta kipinää. Näytelmän sisältö alkaa kerta kerran jälkeen avautua paremmin, henkilöihin tulee omia erityispiirteitä. Taustatyön tekeminen itsekseen; tiedon hakeminen sekä tekstin lukeminen avartaa toki 1880-luvun mahtitilan elämää, mutta ohjaajan merkitystä ei voi vähätellä. Miten hän maalaakaan meille sanoillaan Niskavuoren maisemaa, sekä saa jokaisen pohtimaan oman roolihahmon tapaa elää, puhua, kulkea, ajatella.  

Käsikirjoitus kulkee mukanani. Se on yöpöydällä, luen sitä iltalukemisekseni. Jos herään yöllä, voin tarkistaa jonkin kohdan, miten se nyt menikään. Terassini suojaiseen nurkkaukseen voi jo iltapäivien auringonpaisteessa istahtaa kahvikupin sekä käsikirjoituksen kanssa.

Ahmin aurinkoa samalla kuin ahmin tekstiä. Ulkoaopeteltavaa riittää, töitä on tehtävä. Kun lähden hiihtämään, teksti kulkee mukanani. Ei konkreettisesti, vaan päässäni. Yritän muistella kulkiessani repliikeitäni. Tehokasta; samalla liikkuu sekä kroppa että aivosolut. Haluan oppia, haluan osata repliikkini. Miten ammattinäyttelijät sanovat, että tekstin ulkoaopetteleminen on helpointa näyttelijäntyössä? Harrastajasta ammattilaisuuteen on todella pitkä matka.

Harrastajana joutuu / saa tehdä monenlaista, mitä näytelmän valmistumiseen tarvitaan. Tässä voi toimia lavastajana, puvustajana, maskeeraajana, kampaajanakin. Pitää huolehtia esitteiden ja käsiohjelmien tekemisestä, lehdissä ilmoittelusta, väliaikakahvien hoitumisesta, jne. Viime näytelmää tehdessämme totesinkin olevani myös tuottaja. Nyt sain asian kuullostamaan siltä, että itse tekisin kaiken -en todellakaan tee. Kyllä näitä tehdään yhdessä, ryhmänä, jokaisella omat vastuualueensa. Minä yritän vain pitää kaikkia lankojen päitä käsissäni. Ehkä olen jonkinlainen kanaemo, joka haluaa nokkia joka jyvää, koota niitä kasaan ja tarkistella että kaikki jyvät löytävät tiensä ajallaan oikeaan paikkaan.   

Nyt mielessä liikkuu ahkerasti ajatukset, mitä Niskavuoren tuvassa pitäisi ja voisi olla, mistä löytää vanhoja huonekaluja tai astioita. Jos sinulla, hyvä blogin lukija, on jotakin käyttökelpoista tavaraa - vanhoja astioita tai huonekaluja yms. otamme mielellämme vastaan, ota meihin yhteyttä!