Ronjan keväthuuto

Maanantai 24.3.2014 klo 19.34 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Huuhkajanvuorella raikaa. Keväthuutoa on harjoiteltu moniäänisesti ja varsinkin kovaäänisesti. On kokeiltu erilaisia tapoja, miten kakkiaiset tai männiäiset voisivat kävellä. Kakkiaiskävelystä ja männiäismönginnästä on muistona kipeät lihakset. Penkkien selkänojat hevosina on ratsastettu yli kivikkoiden ja jokien, läpi synkkien metsien ja solien. Helvetinkuilulla on kohdattu vihollinen, yritetty se selättää pelkän katseen voimin. Huutoa, mekastusta, liikettä. Vain mielikuvistus rajana. Harjoituksissa kukaan ei kilpaile ketään vastaan, vaan jokainen etsii omia rajojaan.

Uutta putkeen

Tiistai 11.3.2014 klo 21.44 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Kesäteatterinäytelmä on valittu ja harjoitukset alkaneet. Olen aivan intoa täynnä. Taas. Eija Vilpas sanoi eräässä haastattelussaan, että aina se rooli mitä tekee, on sillä hetkellä tärkein. Näytelmien teko on tuuleen piirrettyä. Yksi projekti jää taakse, muistojen arkistoon, seuraavaan tarttuu käsiksi.

Viime maanantaina, 3.3. olimme harjoittelemassa Huuhkulla, kuten me Huuhkajanvuorta kutsumme. Lähes talvettoman talven, hyvinkin keväisten päivien jälkeen, leskenlehtien ja sinivuokkojenkin jo kukkiessa, juuri tuona päivänä satoi räpäskää. Lavalla oli tehtävä lumityöt! Kesäinen tunnelma oli kaukana. Mieli oli kyllä kesäisen lämmin; ilahduttavan iso joukko meitä nyt on osallistumassa; 26 innokasta teatterikärpäsen puremaa. Joukossa on vanhoja tuttuja sekä myös ilahduttavasti uusia kasvoja. Harjoitusten edetessä ilta hämärtyi ja pimeni. Otsalamput olisi pitänyt olla mukana. Kännyköiden valossa tihrustimme plareja, jotka vielä ovat visusti käsissä, olemme vasta niin alkuvaiheessa.

Mukana on paljon lapsia sekä nuoria. Näytelmävalintammekin on koko perheen näytelmä Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintytär. Ehkä näytelmä ei kuitenkaan sovellu ihan perheen pienimmille.

Näytelmässä tulee olemaan oletettavasti paljon fyysistä tekemistä, niinpä tänään olimmekin yhteisissä leikkimielisissä liikuntatreeneissä. Pelasimme aikuiset ja lapset yhdessä Hessu Hipattajaa sekä Tervapataa hivenen muunnellusti eli Vinkkeliä banaania. Ensi tiistaina klo 17 on jälleen tarkoitus pelailla jotakin. Tervetuloa mukaan!

 

 

Näkemiin Gabriel

Tiistai 4.3.2014 klo 12.23 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Vaikka Ulriika kyynelsilmin vielä viimeiseksi pyysi: "Gabriel, tule takasin. Minulla on vielä rahaa. Tule takaisin", ei Gabriel enää palaa. Yksi projekti on takana, yksi kirjan sivu kääntyy jälleen. Uudet tuulet puhaltavat jo. Mutta siitä lisää myöhemmin. Vielä voi viivähtää Mika Waltarin tarinan muistoissa. Kuvat kertokoon enemmän kuin sanat.

 

Käsiohjelman sijaan aulan seinillä oli luettavana Markku Hesson kirjoittama teksti: Eläinrakas Mika ja monta muttaa.

Puolivälierä

Torstai 13.2.2014 klo 14.11 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Gabriel, tule takaisin -kutsuhuutoa on nyt kajautettu kaksi kertaa, kaksi on vielä edessä. Olemme siis päässeet esityskertojen puoliväliin. Kun Nuorisoseuran vanhaa perinnettä noudattaen laulamme ennen esitystä Tilta Tuohimaan, tunnelma nousee, adrenaliinitaso kohoaa. Viimeistään silloin alkaa perhoset parveilla vatsassa. Jos on aivan hiljaa, sydämen jyskytyksen voi melkein kuulla.

Yleisöä on käynyt runsaasti. Olympialaiset eivät ole veroittaneet meidän katsojiamme. Sunnuntain näytös oli lähes täynnä.

Olemme pyrkineet pienillä asioilla luomaan vuosikymmenten takaista tunnelmaa aulasta ja keittiöhenkilökunnasta lähtien. Varsinaista käsiohjelmaa meillä ei tällä kertaa ole, vaan aulan seinillä on tekstijulisteita, otsikoilla Eläinrakas Mika ja monta muttaa sekä Gabriel, tule takaisin, joista selviää, kuka mahdollisesti on tehnyt ja mitä. Tekstejä voi lueskella sisäänpääsyä odottellessa tai väliajalla.

Angerien neitien ovikyltti toivottaa Teidät tervetulleiksi viikonlopun esityksiin! Jotta varmistat paikkasi, tee lippuvaraus nrosta 0407338978.

 

Kohta kajahtaa

Keskiviikko 5.2.2014 klo 20.54 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Kolme yötä jouluun -ei sentään, vaan ensi-iltaan. Jännitys alkaa hiipiä luokse. Kaikki on valmiina, vai onko; onhan?! Onko varmasti muistettu huolehtia joka asia? Viime tipan järjestelyjä tuntuu riittävän. Tuleeko katsojia? Vuorosanojen muistaminen on aina iso jännitysmomentti. Entä jos tulee musta aukko? Mitä sitten tehdään, iskeekö paniikki? Pitää keskittyä, keskittyä, keskittyä. Kuunnella ja elää mukana. Miten joka kerta voikin jännittää yhtä paljon?

Olemme jo saaneet vähän tuntumaan katsojista. Meillä on ollut harjoitusyleisöä, mm maanantain läpivedossa oli kymmenkunta katsojaa, nuorisoseuralaisia, lehdistöä, naapureita. Katsojien läsnäolo tuo aina oman tunnelmansa ja jännityksensä, sekä pontta tekemiselle.

Perjantaina esitämme kenraaliharjoituksen täydelle salilliselle; yläkoulun ja lukion oppilaille, opettajille sekä muulle henkilökunnalle. Haastavaa, mutta mielenkiintoista. On hieno tarjota koululle kiitokseksi mahdollisuus katsoa teatteria; olemmehan saaneet harjoitella koulun tiloissa, ja siellä myös saamme esityksemme esittää.

Gabriel on vanha tarina, mutta niin ajaton. Angerin vanhapiikasisarukset ihastuvat ja rakastuvat charmikkaaseen Gabrieliin, joka aivan työkseen huijaa naisia. Mutta kuka lopulta huijaa ja ketä vai huijaako kukaan ketään? Tule katsomaan!

Mitä ihmettä

Maanantai 30.12.2013 klo 13.59 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Kouluissa alkoi joululoma, kaikilla oi joulukiireet parhaimmillaan. Gabrielin sakki kokoontui touhuamaan Suomelan koululle. Laitoimme salin aivan uuteen uskoon. Katsomo koki melkoisen muodonmuutoksen. "Mitä ihmettä?" on kuulunut paristakin suusta. Ohjaajamme pipon alla kyllä kuhisee jos jonkinlaista ideaa ja ajatusta. Ei voi kuin ihmetellä.

Joululoman ajan saamme harjoitella juuri niillä paikoilla kuin sitten näyelmän esitämmekin. On myös helpottavaa, ettei aina tarvitse raahata kaikkea rekvisiittaa mukana, vaan voimme jättää ne niille paikoilleen, josta taas seuraavissa harjoituksissa ne löydämme. Kiitos koululle, että saamme käyttää tämän loma-ajan hyödyksi.

Joulu sentään rauhoitettiin joululle. Mutta sen jälkeen taas olemme harjoitelleet. Olemme saaneet ohjeistusta, kirjaimellisesti kädestä pitäen, nilkkaan on välillä jopa potkaistu -no, ei sentään potkaistu.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Seuraavia lauseita on kuulunut: "Muista lantio", "Ole täynnä pelkkää rakkautta", "Ajattele kuten nuoriso: Hei kattokaa nyt, ei ole todellista -säälittävää", "Pitää tulla aikaisemmin", "Julistusasentoon", "Rakkautta, rakkautta", "Ei tarvitse alleviivata kaikkea", "Ei vihaa, pelkkää monotonisuutta", "Et sä tuohon kiinnitä huomiota", "Sä olet nähnyt tuon ennenkin",  "Less is more" ja varsinkin: "Mieti, missä kohtaa roolihenkilösi keksi tuon asian, milloin päätti tuosta, mitä tapahtui tätä ennen, mitä tämän jälkeen". Lämmittelyharjoitukset, pallo ilmassa, keskity, rentoudu, hengitä, anna äänen tulla vatsasta asti. Voi, kun osaisi kaikki nuo annetut ohjeet sisäistää.

Kuullostaa ehkä työltä tai ainakin työläältä, ei se ole sitä. Kiroilemme nauraen, kun ei suju. Senat menevät sakaisin. On kuultu mm. seuraavia lausahduksia: "Haluan sylkeä sinut suliini", "Kiulu välillämme kasvoi umpeen". "Olen tottumaton ja varovainen" keikahtikin lauseeksi "Olen varomaton". Pitäisi varmaan kerätä joskus kasaan kootut lipsahdukset. Vaikka viimeksikin harjoitukset venähtivät reippaasti yli viisituntisiksi, ei haitannut. Ei millään raski lopettaa kun on hyvä flow päällä ja tila jossa tehdä. Välillä hörpättiin kupit kahvia, taas jatkettiin. Nyt vietetään vuodenvaihdetta, tai vaihdevuotta, ihan miten vaan. Sen jälkeen taas jatketaan, heti ensi vuonna, ensimmäisenä päivänä.

 

Täyttä treeniä ja teatterivierailuja

Maanantai 2.12.2013 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Parin viime viikon aikana sydän ja sielu saanut ravintoa roppakaupalla. Kulttuurinnälkä on sekä helpottanut että kasvanut syödessä. Teatteri on täyttänyt elämää tiiviisti. Gabrielin harjoitukset ollaan saatu hyvään käyntiin. Olemme päässeet lavalle treenaamaan kohtauksia. On haettu paikkoja, taimattu kulkemisia, suunniteltu lavastuksia ja ensimmäiset pukusovituksetkin olivat jo ajankohtaisia.

Lauantaina oli kesäteatteriporukan ensimmäinen tapaaminen. Todella hienoa, meitä oli parikymmentä eri ikäistä innokasta harrastajaa paikalla! Olen iloinen, että olemme saaneet joukkoomme uusia kasvoja, jotka varsin hyvin heti kertakohtaamisella tuntuivat sulautuvan porukkaan. Iloisesti nauraen teimme erilaisia tutustumis- ja luottamusharjoitteita. Isolla sakilla väännyimme solmuun, joka vielä avautuikin.

Päivän päätteeksi harjoittelimme Gabrielia. Kesäteatteriporukka oli yleisönä, mikä saikin mukavan jännitteen aikaan harjoitukseen. Jäin innolla odottamaan seuraavaa kesäteatterikohtaamista. Onneksi talvinäytelmän tekeminen työllistää täysillä, joten aika kuluu nopeasti ja mukavasti.

Olemme myös saaneet istua katsomossa, kun olemme tehneet pari teatterivierailua. Ne ovatkin olleet opettavaisia ja erittäin vaikuttavia käyntejä. Ulvilassa kävimme katsomassa Agatha Christien Hiirenloukun, joka oli todella taidolla tehty. Lavatus, puvustus, roolisuoritukset, ajoitukset, aivan kaikki oli loppuun asti hiottuja. Ei uskoisi että kyseessä on harrastajaryhmä.

Ammattilaisia saimme seurata Tampereen teatterissa Les Miserablés -musikaalissa. Se oli niin koskettavan vaikuttava, että ei osaa oikein edes mitään sanoa. Kolme tuntia hujahti niin, ettei kyllä tullut edes mieleen vilkuilla kelloa. Aivan pieneksi taas itseni tunnen.

Päät yhdessä

Torstai 31.10.2013 klo 16.40 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Ja paperit levällään. Kynät suhisee, terotin raksuu, vettä kuluu. Kieli keskellä suuta. Ajatusten kihinän voi melkein kuulla. Tästä se lähtee. Käsikirjoitukseen tehdään tarpeellisia merkintöjä. Matkan varrella niitä tulee paljon lisää. Matka on alussa, tässä vasta tehdään matkasuunnitelmaa, piirretään karttoja, tutkitaan niitä. Toisaalta on vaikea uskoa, että alkutalvella on kasassa valmis paketti. Toisaalta taas minun on jo helppo silmissäni nähdä tapahtumia näyttämöllä. Ensi viikolla on vielä lukuharjoitukset, sitten päästään jo kokeilemaan kohtauksia näyttämöllä, mikä tarkoittaa sitä että osa näytelmästä on jo osattava kutakuinkin ulkoa. Näytelmässä ei ole montaakaan roolia, joten opeteltavaa muutamien kontolle tuleekin aika hurjasti. Minun roolini on pienin, mutta paneutumista ja opettelemista sekin vaatii. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, jokainen rooli on näytelmän kannalta tärkeä. Minä elän näytelmää oman roolini kautta, samoin kirjoitan tätä blogia omien ajatusteni kautta.

Oma roolini nuorisoseuran puheenjohtajana jatkuu. Kiitos johtokunnalle tuesta ja luottamuksesta! Yritän tätä pestiäni hoitaa ja seuraa luotsata eteenpäin parhaan kykyni ja taitoni mukaan, osana ryhmää. Sillä yhdessä me toimimme, kuvaannollisesti ja joskuspa melkein kirjaimellisestikin, päät yhdessä.

Nyt on alkanut

Maanantai 21.10.2013 klo 11.10 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

...nimittäin talvinäytelmän lukuharjoitukset! Olen aivan innoissani. Uusi alku, kutkuttava tunnelma. Muutamia kertoja ollaan kokoonnuttu yhteen uurastamaan plarien kimpussa ja monet naurut on jo naurettu. Meillä on jälleen hyvä ryhmä, yhdessä on mukava olla ja tehdä töitä. Kaikki ovat sitoutuneet tekemiseen ja tuntuvatpa muut olevan ainakin yhtä innoissaan kuin minä. Meillä on yhteinen päämäärä. Matkasta kohti päämäärää saa paljon iloa syksyn synkkyyteen. Se on palapelin kokoamista, ehkä oman mukavuusalueen ulkopuolelle astumista, kokeilua, miettimistä, epävarmuutta, turhautumista, epäonnistumista, osaamattomuutensa hyväksymistä. Lista monesta negatiivisesta tunteesta. Kaikesta negaatiosta huolimatta päälimmäiseksi jää vahva positiivisuus. Ehkä juuri em. asioiden kohtaaminen ja itsensä haastaminen ja joltain osin voittaminen onkin se mikä kantaa ja kannattelee.  

Esitysaikatulua ei olla vielä saatu varmistettua. Tammi- helmikuulle olemme sitä alustavasti kaavailleet. Jos on joskus erittäin vaikea löytää sopiva näytelmä, on myös vaikea saada esitysaikataulu lyötyä lukkoon. Jokaisella kun on työ ja muu elämänsä. Monesta muusta tekemisestä joutuu luopumaan ja joustamaan päästäkseen harrastuksensa pariin. Kuitenkin yritämme toimia niin, että sille muullekin elämälle jää sijansa.

Varmaan haluatte jo tietää, mikä näytelmä on tulossa; vanha teksti, joka ei kuitenkaan aikojen saatossa ole vanhentunut. Kotimainen, jälleen rohkea valinta, sillä tämänkin varmasti monet ovat nähneet sekä teattereissa että tv:ssä. Ensi talvena tullaan näkemään Mika Waltarin lavialainen versio näytelmästä: Gabriel, tule takaisin!

T-paitoja

Torstai 5.9.2013 klo 16.47 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Nuorisoseura on painattanut Huuhkajanvuoren kesäteatteri-T-paitoja. Halutessaan niitä voi ostaa minulta, yhteystiedot löytyy seuran sivuilta. Tai niitä voi myös kysellä muilta johtokunnan jäseniltä.

Malleja löytyy kaksi, naisten ja miesten. Väri valkoinen. Koot naisille S, M, L, XL

miehille S, M, L, XL, XXL.

Hinta 15 € / kpl

 

Mitä seuraavaksi?

Torstai 5.9.2013 klo 16.32 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Onkin vierähtänyt tovi viimeisestä päivityksestä. Syksy alkaa tulla, vaikka vielä on lämmintä ja aurinkoista. Väistämättä kuitenkin ilmassa on syksyn tuoksu ja lämmössäkin tuntuu koleus.

Lämmin oli tunnelma ja ihan hiki tuli, kun pidimme jälleen yhden talkoo-illan. Teimme viimeisiä siivoiluja Huuhkajanvuorella. Paikka laitettiin "talviteloille", odottamaan uutta kesää. Eräs tuttavani kertoi isänsä sanoneen: "Parasta syksyssä on se, että silloin voi aloittaa odottamaan uutta kesää." Syksyn pimeinä ja kylminä iltoina tuo onkin hyvä pitää mielessä.

Otsikkoni kysymykseen en osaa antaa vastausta. Kovasti olemme miettineet, mitä seuraavaksi. Olemme porukalla käyneet läpi mennyttä, suunnitelleet tulevaa. Muhimasssa on monenmoista. Näytelmän etsiminen on aina kovaa työtä. Se kun pitää löytää meidän resursseihimme sopivaksi. Tottakai haluaa löytää sellaista, jota yleisö tulisi katsomaan. Näin syksyisin tulee aina luettua monia tekstejä, jotkut alusta loppuun, joistain vain alkuja tai selailuja. Kokoontumisia ja ajatusten vaihtoa on moneen kertaan ennenkuin näytelmä on löytynyt, roolit jaettu ja päästään lukuharjoitusten alkuun. Etsintä jatkuu.

Muistoja

Lauantai 10.8.2013 klo 12.53 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Niskavuoren maailma kulkee ajatuksissa mukana. Mietteet palaavat siihen takaisin yhä uudestaan ja uudestaan. Loviisa ja Niskavuori eivät jätä rauhaan. Siinä kai se onkin tämän luovan harrastuksen koukuttava juju, että saa sekä jakaa muille että itse kokea suuria tunteita.

Liitän tähän täynnä suuria tunteita kuvia, joita oli heinäkuussa Alueviestin ja Satakunnan Kansan nettisivuilla.

 

 

 

Jälkipyykkiä -niin tyhjää

Tiistai 30.7.2013 klo 11.42 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Olen pessyt esitysvaatteita. Siinä ne nyt roikkuvat narulla tyhjinä.

 

Tuo kuvastaa mielestäni hyvin tunnelmaani. Tyhjää! Minulla on ikävä Niskavuorta, ikävä lavalle. Haluaisin vielä elämään tuota vahvaa tarinaa. Nyt voin elää sitä muistoissani. Vaikka olen helpottunut ja onnellinen, silti tämä sama tyhjyys iskee joka näytelmän jälkeen. Siihen satsataan paljon, laittaa itsensä kokonaan likoon, ja sitten se on ohi. Pieni kuolema tämänkin.

Olen illalla menossa kesäteatteriin, katsojaksi. Ristiriitaisia ajatuksia herättää sekin. Niin hienoa kun on käydä katsomassa toisten tekemää työtä, en haluaisi ihan vielä. Haluaisin viipyillä oman teatterin tunnelmissa, sekoittamatta siihen mitään muuta. Aivan kuin omien häidensä jälkeen ei olisi halunnut mennä vieraaksi toisten häihin, ihan kuin pelkäisi, että se vie omalta kokemukselta ja tunnelmalta vahvuuden.

Olen täynnä vahvoja tunteita. Muistan aiemman ohjaajan joskus sanoneen, että kun kerran lähtee mukaan teatterielämään, ei enää koskaan ole entisensä. Nykyinen ohjaajamme sanoi, että kun kerran esittää Loviisaa, ei palaa enää entiselleen. Uskon että näin on. Eivät nämä kengätkään enää ole ihan entisensä. 

Kevennystä

Lauantai 27.7.2013 klo 0.15 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Haluan kirjoittaa heti jatkoa, jotta tunnelma kevenisi. Aivan kuin keskiviikkona Huuhkajanvuoren Kisamajassa, meidän lämpiössämme, kun Kati puhui minun jälkeeni vallan kauniisti, ja tunnelma oli hyvinkin liikuttunut, Tiina, meidän haitaristimme, kaivoi haitarin laukustaan ja yhdessä lauloimme hänen tekemänsä laulun. Pystyimme siirtymään kyynelistä iloiseen riemuun, jota kuitenkin kaikki tunsimme onnistuneen näytöskauden päätteeksi.

Tässä Tiina laulu, sävel Kaksipa poikaa Kurikasta.

 

Niskavuori on näytelty nyt

ja plarit on pantu nippuun.

Kukaan ei enää Huuhkulle tuu,

on puurokin syöty loppuun.

Vaan vielä kerran me muistellaan

tätä teatterin taikaa

ja saadaan siinä itsellemme

palautumisaikaa.

 

Niskavuoren nuorta emäntää

painoi suuri huoli.

Vaan otti hän homman hanskaansa

kun Villemiinakin kuoli.

Siinä sai kuulla kunniansa

sisko ja sen veli,

Loviisa kun ohjat käsiin otti

ja säännöt luetteli.

 

Liisu ja renki ja Iita ja vouti,

ne paljon töitä paiski.

Mattoja ropsi, Iita klänningit neuloi

ja fiinit ne olla taiskin.

Kustaava tanssi pitseissään

kuin nuori västäräkki,

ja vaikka putos venheestään

ei vienyt häntä näkki.

 

Lähtöpassit ne annettiin

sille söötille meijerskalle.

Seteliä kouraan ja matkaan vaan

tuonne kauas Pohjanmaalle.

Muorinsa paljasti juonenkäänteet

vaikkei mitään tiennyt.

Muuten ois Malviina mukanansa

ne salaisuudet vienyt.

 

Niskavuorehen tarvittiin

tuo rauhallinen Antti.

Paljon vaikkakin tapahtui,

ei pettänyt hältä kantti.

Toista maata luonnoltaan

oli kirpakka sisko, Heta,

jota ei niin vaan Helsingin paaleista

kotiin unohdeta!

 

Iso-Martti isotteli,

mutt´ joutui lähtemään karkuun,

meijerskaa kun vokotteli

vaan sai sen plikan parkuun.

Joonaalle tuotiin kiiruusti eteen

suuri vellikulho,

jos vaikka sitten kertoisi

kuka Malviinan on sulho.

 

Kesken peltotöiden saapui

taloon joulupukki.

Taisipa olla tuo isäntä uljas

sen pikku-Matin ukki.

Siinä he laittoi Juhanin kanssa

talon asiat kuntoon,

muttei lainkaan huomanneet

että Loviisaa ottaa tuntoon.

 

Onnellisen lopun sai

tää Niskavuoren stoori.

Juhani ja Loviisa sopivat kai

mikä elämäss´ on oorninki.

Pikkupiikakin pyörähteli

lopputanssin tahdissa,

sopuisasti väki valssas

Niskavuoren mahdissa.

 

 

Eikä meidän runoniekat suinkaan ole tässä. Tuulapa tuikkaisi sähköpostiini väsäämänsä runon. Tyttärensä oli sanonut, että runosuoli on sykkinyt joskus paremminkin. Minusta tässä ei ainakaan ummetus tunnu vaivaavan, olisiko ennemmin runoripuli :-)

 

IHME JA KUMMA

Katsokaa kaikki tota tonnikeijuu

kuinka se fiilistelee ja leijuu.

Näin väki ihmeissään kohahtaa,

kun uhmaan ma painovoimaa maan.

 

Aivan itseksein mä nauran ja puhun.

Se aikaansaa kylällä villin huhun.

"Se on aivan varmaa että,

ei tuo eukko oo juonu pelkkää vettä".

 

Vaan tiesipä joku, että ei se oo tyhmä.

Tuon touhun takana on teatteriryhmä.

Sen jäsenet ei oo koskaan surevia,

vaan teatterikärpäsen puremia.

 

 

Keskiviikon jäljiltä olemme myös teatterilentomuurahaisten puremia :-)

Kosketuksia

Perjantai 26.7.2013 klo 23.54 - Eija Tuomi, ns pj, harrastajanäyttelijä

Avaan sisistäni enemmän kuin vielä näillä sivuilla kertaakaan. Kirjoitan tähän puheen, jonka pidin näyttelijäkollegoilleni sekä ohjaajalle esiripun laskeuduttua, parrasvalojen sammuttua keskiviikkona, eli viimeisen esityksemme jälkeen.

"" Iso ja lämmin kiitos kaikille teille -aivan kaikesta. Meillä on takanamme rankka talvi ja vielä rankempi kesä. Mutta niin antoisa! Tämä on ollut kaiken vaivan ja työn arvoista. En säästänyt teitä, mutta en säästänyt itseänikään. Olemme tehneet upeaa työtä.

Olemme saaneet paljon hyvää palautetta. Kritiikkiäkin pitää tulla, ja sitä pitää pystyä myös vastaanottamaan, muuten emme koskaan opi mitään. On tullut muutamia varsin varteenotettavia korjausehdotuksia käytännön asioiden suhteen, jotka pitäisi ensi vuonna muistaa huomioida.

Haluan kiittää Kati, sinua lämpimästi tästä vuodesta, tästä matkasta. Kaikesta siitä työstä mitä olet meidän eteemme ja meidän kanssamme tehnyt. Halusin, että annamme sinulle pienen muiston meistä, ja mietin mitä se voisi olla. Kesä on täynnä kukkia, halusin antaa jotain mikä symboloi ajatuksiani. Mieleeni tuli kynttilä. Liekki on pieni ja vaatimaton, kuten meidän nuorisoseuramme -tai niin kuin sinä. Mutta liekki lepattaa, sen sydän on lämmin. Se on aito ja rehellinen. Olet sytyttänyt meistä monia ja koko meidän teatteriamme liekkeihin. Kynttilän ympärille haluan antaa tuulensuojaa, joten tässä on sille lyhty.

Olemme saaneet monta kokemusta lisää, olemme oppineet paljon. Ahmin joka harjoituksessa kaiken mitä irti sain, ja niistähän sai paljon! Monta kertaa ajattelin ja sanoin ääneenkin, että tämä on juuri sitä mitä olemme kaivanneet. Tuulan eli Juhanin kanssa taisimme olla joka harjoituksessa läsnä. En halunnut menettää mitään. Vaihdoin työvuorojani ja jätin monta muuta menoa väliin, jotta pääsin paikalle.

Me taisimme Tuulan kanssa olla lähes joka talkoissakin. Yhtään ketään vähättelemättä, haluan kiittää Tuulaa, joka tuli minulle matkan myötä Juhaniksi. Oli hieno olla vastanäyttelijäsi! Vaikka et ollut Tauno Palo, sinussa paloi suuri palo. Annan sinulle kertakäyttöpartakoneita, koska niin upean miehekkäästi suoriuduit roolistasi, ja luulen että kohta jo saattaa partakin alkaa kasvaa. Ja kasvaahan se naisellekin ikääntyessä, odotas vaan....

Olen elänyt kesän Niskavuoressa, Niskavuori minussa. Yksi ystäväni sanoi, että olen siellä niin syvällä, että minut pitää kiskoa sieltä ylös. Mutta minä koenkin, että olen korkealla Niskavuorella, ja minut saa kiskoa alas. Minähän ihan leijun tässä onnen huumassani.

On ollut hienoa, kun vaikka harrastetaan, tehdään sitä tosissaan, paneudutaan tekemiseen. Otetaan yksityiskohdat huomioon rakennetaan vahva kokonaisuus. Ei mitään toisella kädellä, vähän sinne päin. Tai niin kuin Arja ensi-illassa sanoi, ei siitä, missä aita on matalin.

Olen kiitollinen, että sain tehdä Loviisan roolin. Kun luin näytelmää ensimmäisiä kertoja ja muistelin elokuvaa, ei Loviisa ollut toiveeroolini. Oikeastaan en osannut, tai uskaltanut, toivoa mitään erityisesti, toivoin vaan saavani olla mukana, vaikka sitten heinäseipäänä. Herkullisina rooleina nousi Heta ja Juse, mielenkiintoisena myös Malviina. Kun roolijako oli tehty, ja Kati kerroit sen meille, alkoi palaset loksahdella paikoilleen, näinhän sen täytyykin olla. Myös onnistuneesta roolijaosta on tullut paljon kiitosta. Pitkin matkaa palaset alkoivat loksahdella vahvemmin paikoilleen. Loviisa alkoi herätä minulle ja tulla aina vaan läheisemmäksi.

Tämä rooli oli iso, eikä pelkästään vuorosanojen määrän vuoksi, ei todellakaan. Se on varsinainen luonnerooli. Siitä löytyi paljon minua itseäni, kuten varmaan sinuakin. Uskon että moni pystyi löytämään oman Loviisansa. Katsomossa oli ihmisiä, jotka löysivät siitä minut. Ne jotka tuntevat tarinani, näkivät Loviisassa myös minut itseni. Tieto siitä lisäsi aina jännitystä. Toisaalta oma kokemus auttoi eläytymisessä, toisaalta teki työn vaikeammaksi.

Joka kerta, joka näytelmässä, olen paneutunt rooliini, yrittänyt tehdä siitä täyttä, uskottavaa. Tähän rooliin paneuduin syvemmin ja syvemmälle, enemmän kuin koskaan. On ihan eri itsekseen miettiä, minkälainen roolihahmoni on, mistä hän on tullut, kuin että tehdään sitä yhdessä. On tärkeää, että ohjaaja pistää miettimään, mitä Loviisa tässä tuntee ja ajattelee, ei mitä Eija ajattelee. Ja antaa sitten oikeaa suuntaa ajatuksille. Kun sitten oikein ajatteli, monta kertaa ei kyynel ollut kaukana harjoituksissa. Monessa alku- ja varsinkin loppupiirissä teki mieli kertoa suurista tuntemuksistani, mutta jätin sanomatta.

"Mutta nyt minä sanon teille kaikille". Olen yhdistänyt Loviisan elämään työelämäni kriisiä, yhdistän siihen toimimistani nuorisoseurassa. "Haluan luoda järjestystä elämään.  Onhan meidän järjestettävä tämä elämä, jotta se pysyisi pystyssä."

Ennen kaikkea elin Loviisana omaa henkilökohtaista elämääni. Minua ei ole petetty, ei ainakaan tietääkseni, mutta muuten kaikki elementit perhehelvetistä on ollut olemassa. Idyllini ja unelmani ovat murskaantuneet. Olen joutunut nielemään pettymykseni. Katkeruutta olen kaikin tavoin pyrkinyt välttämään. Kylällä on juoruttu. Olen saattanut vaikuttaa ylpeältä, kun olen ollut vaiti. Olen niellyt tuskaani. "Se on minun asia." Riittää että minä tiedän. Minä tiedän totuuden.

"Minun on täytynyt olla kuin susi; tulimiekalla olen miehen ulos viisannut. Keinolla millä hyvänsä olen elämääni puolustanut, nyrkeilläni ja nuijillani sen olen tehnyt. -Olen joutunut opettelemaan olemaan yksin. Olen juossut metsääni, nähnyt miten mustaa ja kosteaa siellä on. Aamun valjetessa harmaana palannut takaisin kuin haudasta, minäkin, verkalleen, kohmettunein jäsenin." Mutta olen palannut, noussut ylös ja jatkanut.

En rakentanut taloa, sillä kohtaa olin heikko, valitsin keinoni ja myin meidän hankkimat talonrakennustarvikkeet pois. Mutta olen rakentanut elämää! "Omilla voimillani, omaan malliini, olen elänyt lapsilleni ja haluan elää lastenilapsillekin ja se on kaikki!" Katson peiliin, ja toivon heille pehmeämpää elämää. Kyllä minäkin toivon rakkautta -minullekin rakkautta.

Olen lukenut että moni naisnäyttelijä on tehnyt läpimurtonsa Loviisana. Mitä se sitten tarkoittaakaan. Ehkä minun läpimurtoni oli se, kun en yhtäkkiä tarvinnutkaan lavalla sitä tekemistä, mitä aina olen roolihahmolleni kaivannut. Oli hieno oivaltaa, että voi vain seistä paikallaan ja TUNTEA roolihenkilönsä tunteet. Kuinka pienin elein voi tehdä näkyväksi suurta. Tai ehkä läpimurtoni oli se, kun pystyin olemaan lavalla meikittä. Eikä se enää edes tuntunut vieraalta; tässä olen auki ja avoinna, aivan kuin alasti, koska normaalisti minä meikkaan aina. Tai se, että en ole koskaan ennen uskaltanut sanoa ääneen, minkä roolin haluaisin tehdä. Nyt uskallan. "Se Loviisa se uskaltaa". Haluaisin vielä joskus näytellä Loviisaa vanhana.

Kiitos että sain elää kanssanne Loviisan matkan! ""

Vihitty ja vangittu, kuitenkin vapaa

Perjantai 26.7.2013 klo 0.43 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Tänään kävin kirjastossa pitkästä aikaa. Käsikirjoituksen voin nyt tallentaa piirongin laatikkoon muiden käsikirjoitusten joukkoon. Kovasti kulunut ja nuhraantunut se on -kyllä se on paljon aikaa käsissäni viettänyt. Nyt voin lukea jotakin muutakin ja ihan hyvällä omatunnolla. Kävin tosiaan kirjastosta lainaamassa muutaman kirjan. Mutta ihan ensimmäiseksi luen lahjaksi saamani Hella Wuolijoen "Enkä ollut vanki".

Jos nyt ihan totta puhun, niin olen sitä jo ihan vähän lukenut, muutamia sivuja vain, ikään kuin ohimennen, itseltäkin melkein salaa. Tänään sitten luinkin jo enemmän, mutta kaikkea en vielä ehtinyt, kun näytelmän jälkiselvittelyjä on pitänyt tehdä. Olen hoitanut mielestäni projektin tylsimpiä asioita, laskuja ja laskutuksia, yms. paperitöitä. Nekin vaan on tehtävä, ei homma muuten pyöri. 

Porukalla käytiin siivoamassa kesäteatterin mökit, haettiin sieltä roolivaatteet ja matot pesuun, sekä kaikki sinne kertyneet omat tavarat kotiin. Haikealla mielellä keräilin tavaroita. Muutama heinäseiväskin purettiin, ja siinä kyllä meinasi itku tulla. Puuhastelun päätteeksi istuskeltiin mattokasojen päällä sekä penkeillä. Taisi muilla oma samankaltaiset tunnelmat; tätä ei millään raskisi lopettaa, ei haluaisi lähteä pois. Kun tuntuu, että oma sydän on pakahtumaisillaan, on hieno sitä tunnetta toisten kanssa jakaa. Niiden, jotka ovat tämän taipaleen muutenkin kanssani jakaneet. 

En ollut vanki -kirjan sain ensi-illassa. Viimeisen näytöksen jälkeen sain toisen lahjan; näytelmää varten lainaamani Loviisan sormuksen omakseni. Meillä on ollut aina tapana ennen ja jälkeen harjoitusten ja esitysten piirissä kertoa omia tunnelmia. Sormus on kulkenut toiselta toiselle ja se jolla on sormus, saa puhua, muut kuuntelevat. Nyt minä siis saan pitää puheenvuoroa :-) Sormus muistuttaa minua Loviisasta, josta tuli minulle tärkeä ja niin iso osa minua. Sormus symboloi sitä, miten Loviisa oli vihitty Juhaniin sekä Niskavuoren taloon. Se symboloi myös sitä miten minä olin vihitty Loviisaan ja Niskavuori-näytelmään, olin sen vanki, enkä kuitenkaan ollut.

 

Niskavuoren valot sammuivat

Torstai 25.7.2013 klo 1.26 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Tänään oli viimeinen Niskavuoren nuori emäntä -esitys. Kun avasin tietokoneeni ja nämä sivut, olin täynnä ajatuksia, joita haluan kirjoittaa. Mieli oli niin hyvä ja onnellinen. Uskoin että tyhjyys, jonka tiedän tulevan, on edessä, mutta ei vielä läsnä.

Mutta kun pitäisi jotain kirjoittaa, en taida osatakaan. Edessäni on tyhjä sivu, joka voisi jäädäkin tyhjäksi; minulla on kaikkeni antaneen olo. Toisaalta niin täysi, etten osaa sitä sanoiksi pukea. Olen erittäin tyytyväinen esityskauteemme. Ilman suuria kommelluksia kahlasimme läpi kuusi säältään hyvin erilaista esityskertaa. Tänään oli vihdoin lämmin, monen tuulisen ja kylmän päivän jälkeen. Oi miten hienoa olikaan, kun välillä tuli ihan hiki! Lentomuurahaiset olivat myöskin löytäneet teatteriharrastuksen. Niitä olikin sankkoina parvina liikkeellä. Katsojia meillä kävi paljon. Kiitos jokaiselle Teille, jotka tulitte katsomaan! Ja kiitos kaikille palautteestanne, sekä kukista ja aplodeista joita saimme! Teille oli ilo esiintyä.

Jäimme esityksen jälkeen Huuhkajanvuorelle kokoamaan ajatuksia ja mietteitä, yhdessä jakamaan onnistumisen kokemusta, ja viivyttämään lähdön ja jäähyväisten hetkeä. Vaikka tulemme näkemään toisiamme jo ihan piankin, koska jälkisiivoukset ovat seuraavaksi ohjelmassa, silti ikävä ja kaiho tulee luokse jo nyt. Olemme olleet vahvasti "ME", projekti on yhdistänyt meitä toisiimme, olemme kuin yhtä perhettä.  

Vielä ei järki pysty ymmärtämään, että ei enää tarvitse (=saa) mennä jännittämään mökin taakse näytelmän alkua. Ei enää miettimistä siitä että onko kaikki kohdallaan, muistettu joka asia huomioida, ja tuleeko yleisöä, osaammeko osamme. Joka vaatteen riisuminen riipaisi tänään, koska tajusin että teen sen viimeisen kerran tässä näytelmässä. Nyt pitäisi riisua myös Loviisan rooli harteiltaan, kestää se, että uuni ei ole käytössä ja tupa on tyhjä. On annettava Niskavuoren valojen sammua. Mutta tuo muisto elää mielessäni vielä pitkään, varmasi koko loppuelämäni. Toivon, että Niskavuori on jäänyt Sinunkin muistoihisi.

Yönäytöksestä ymmyrkäisenä

Maanantai 22.7.2013 klo 2.05 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Euforia vie ja valvottaa. Yönäytös takana. Se oli meille laatuaan ensimmäinen, mutta en usko että kuitenkaan viimeinen. Eipä ohjaajamme suotta sanonut tätä ehdottaessaan, että tunnelma illan hämärtyessä kohdevalojen loisteessa on paitsi yleisölle, myös katsojalle hieno kokemus. Sitä se todella oli. Olen varsin vaikuttunut! Väliaikakahvilta palatessamme alkoi hämärtää. Loppukohtauksessa valkoinen liina sekä uuni hohti luoden hienon tunnelman. Tunnelmaa lisäsi Niskavuoren yllä loistava täysikuu. Unohdin tyystin vilunikin, vaikka sää ei mitenkään lämmin ollut.

Valotan lisää kuvilla meidän valmiita lavasteita ja rekvisiittaa. Puhukoot ne puolestaan; keinukin, josta olen aiemmin keväällä kirjoittanut.

Enää yksi näytös jäljellä. Haikea olo jo nyt. Tähänkö tämä nyt päättyy? Nytkö jo? Pitkään ollaan tehty valmistavaa työtä, ja sitten yhtäkkiä esitykset ovat hujauksessa ohi. En enää kanna saavia, enkä elä Loviisan kasvutarinaa kuin yhden kerran. Vielä ehdit tulla katsomaan, jos vielä et ole käynyt. Ja vaikka olisitkin, tervetuloa uudestaan! Viimeinen näytös keskiviikkona 24.7. klo 19.00.

 

Välitilitys

Keskiviikko 17.7.2013 klo 12.37 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäyttelijä

Ajattelin, että en kirjoita tänne mitään kesken esityskauden, mutta enhän malta olla mietteitäni purkamatta. Olemme esitysten puolivälissä, kolme takana, kolme edessä. Nyt tuntuu, että olisi esityksiä saanut olla enemmänkin. Mutta päätökset on tehty realistisesti. Pieni paikkakunta, pieni teatteri, riittäisikö yleisöä sitten kuitenkaan useampiin näytöksiin. Entä meidän omat rahkeet? Tämä on kuitenkin harrastus, kaikilla työnsä ja muukin elämänsä. Kuusikin esityskertaa vaatii vankkaa sitoutumista, suuri osa kesäilloista menee ensin harjoituksissa ja talkoissa, sitten esityksissä. Jokainen esitys tarvitsee paitsi näyttelijät, myös talkooväkeä mm. väliaikakahvitukseen ja lipunmyyntiin. Kuudella esityksellä nyt mennään, ja toivon että jokainen, joka haluaa tulla meitä katsomaan, pystyy omaan aikatauluunsa tilan järjestämään.

Tunnelmat tällä hetkellä ovat erittäin hyvät. Olemme saaneet paljon hyvää palautetta, joka lämmittää mieltä ja antaa voimaa seuraaviin koitoksiin. Olemme näytellleet erilaisissa säissä. Ensi-ilta oli lämmin ja tuuleton, todella ihannesää kesäteatterille. Ihanteellinen oli tunnelmakin. Esityksen lopuksi Nuorisoseuran varapj, Arja Holma kukitti näyttelijät sekä ohjaajan lämpimän kiitospuheen saattelemana. Minä sain kunnian ojentaa ruusut seuramme kunniajäsenille, Helena Jyllille sekä Heikki Haapaniemelle, jotka myös ilahduttivat meitä Heikki kiitossanoillaan, ja Helena tekemällään runolla. Helena on esittänyt Niskavuoren Loviisaa Laviassa v. -56, eli 57 vuotta sitten. Nyt se vuosilukukin sitten selvisi, jota aiemmin tässä blogissani kaipailin. Kyllä oli jännittävää hänen edessään Loviisaa näytellä!

Seuraava esitys olikin jo osittain sateessa. Onneksi kuitenkin rankimman sateen hetkellä kahvittelimme Huuhkajavuoren tanssilavan suojissa. Tuntui, ettei pieni sade kuitenkaan tunnelmaa pilannut. Tuolloin oli katsomossa vuoden -56 Heta, eli Anna Anttila.

Eilinen esitys olikin äänenkäytön kannalta koettelemus. Tuuli oli voimakasta, lähistön haavat kahisivat. Vielä kun katsomo oli lähes täynnä, saimme tehdä kaikkemme, jotta äänet kuuluisivat. Toivon, että jokainen kuuli kuitenkin. Meillä ei ole tänä vuonna äänentoistoa, mutta aikaisempiin kokemuksiin pohjautuen, en sitä enää edes kaipaa, nimittäin noin kova tuuli olisi myös haitannut huomattavasti äänentoistolaitteita ja vaikeuttanut kuulemista. Kyllä kesäteattereissa luonnon armoilla eletään.

Yleisöä meillä on käynyt varsin paljon. Kiitos teille kun olette katsomoon saapuneet!

Odotan taas innolla huomista näytöstä. Esitysten välillä on kaikenlaisia juoksevia asioita hoidettavana. Juosten kävin myös ripustelemassa mattoja. Sunnuntain sade kasteli meidän mattomme, levitimme ne katsomon selkänojille kuivumaan. Maanantaina kävimme kääntämässä niitä, jotta kuivuisivat nopeammin. Sääennusteessa yöksi luvattiin sadetta, enkä saanut mielenrauhaa, ennen kuin olin käynyt laittamassa matot sateen suojaan. Olinkin siitä erittäin hyvilläni kun yöllä heräsin sateen ropinaan. Tiistai-aamuna kävin samalla lenkillä kun kävin taas levittelemässä matot ulos tuuleen ja auringonpaisteeseen. Yhden näyttelijänuoremme äiti sattui menemään autolla ohitseni kun juoksin kohti Huuhkajanvuorta. Kerroinkin hänelle että niin paljon on puuhaa ja kiirettä, että juosten pitää rientää :-)

Onhan sitä tekemistä ollut, en kiellä. Niskavuoren maailmaa on rakennettu sydämellä. Kun katselen kuvia, millainen lava oli ennen lavastuksia, ja kun vertaan siihen mitä se on nyt, olen todella tyytyväinen. Tekisi mieli laittaa tähän kuvia, mutta säästän vielä. Jokainen saa itse tulla paikanpäälle katsomaan. 

Koko tämä matka on verrattavissa synnytykseen. Välillä väsyttää ja sattuu todella lujaa. Epätoivo nostaa päätään. Mutta lopputulos on kaiken sen vaivan ja kivun arvoista. Jokainen kivistys ja rutistus on tarpeellinen, ja sen kaiken tuskan pystyy unohtamaan, kun lopputulos on sylissä ja voi onnellisena huokaista. 

Haluan kuitenkin yhden kuvankin laittaa. Äiti ja tytär, Juse ja Malviina, toivottavat teidät tervetulleiksi Niskavuoren maailmaan, joka vielä kuvanottovaiheessa on ollut hyvin keskeneräinen. Se heidät lienee noin miettiväiseksi saanutkin. Toki elämä Niskavuoren isäntäväen läheisyydessä saa miettimään syntyjä syviä, ehkä myös syntejä syviä.

Ensi-ilta lähenee, tunnelma tihenee

Torstai 11.7.2013 klo 12.44 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä

Viimeinen varsinainen harjoitus on takana. Odottava tunnelma on kihelmöivä. Tänään on kenraaliharjoitus, jonka jännitys jo alkaa tuntua luissa ja ytimissä. Jännitys näkyy minussa niin, että on vaikea saada mitään aikaiseksi. Aloitan yhtä hommaa, siirryn toiseen, unohdan mitä olin tekemässä. Kaikki tärkeät asiat on kirjoitettava paperille. Välilä tuntuu, että olisi hyvä myös laittaa lappu: "Muista katsoa muistilappua". Yritän lukea sanoja, mutta ei siitä enää oikein hyötyä ole. Kyllä opetteleminen on tehtävä paljon aiemmin, mutta kertailen vielä joitain kohtia, painaen niitä näkömuistiini.

Kaikki alkaa olla kunnossa, puvut, rekvisiitta, opastekyltit, lavastus. Eilen tehtiin pitkä päivä, kannettiin lautoja ja kiviä, siivottiin ympäristöä. Rakennustarvikkeet ovat nyt siististi pinoissaan. Nauroin, että ensi kerralla otetaan kyllä jo makuupussit mukaan, kun ei tunnu Huuhkajalta juuri enää kotiin ehtiä. Olenhan sanonutkin sen olevan jo melkein kuin toinen kotini.

Puhelimeni soi, lippuvarauksia kysellään. Hienoa, että Niskavuori kiinnostaa ihmisiä, etteivät kaikki kaipaa kesäteatteriin pelkkää iloittelua ja naurua. Suuria tunteita kyllä tullaan kallion kupeessa elämään.

Me Niskavuorelaiset toivotamme Teidät, hyvä yleisö, lämpimästi maailmaamme! Tavataan Huuhkajanvuoren Niskavuorella!