Kevennystä

Haluan kirjoittaa heti jatkoa, jotta tunnelma kevenisi. Aivan kuin keskiviikkona Huuhkajanvuoren Kisamajassa, meidän lämpiössämme, kun Kati puhui minun jälkeeni vallan kauniisti, ja tunnelma oli hyvinkin liikuttunut, Tiina, meidän haitaristimme, kaivoi haitarin laukustaan ja yhdessä lauloimme hänen tekemänsä laulun. Pystyimme siirtymään kyynelistä iloiseen riemuun, jota kuitenkin kaikki tunsimme onnistuneen näytöskauden päätteeksi.

Tässä Tiina laulu, sävel Kaksipa poikaa Kurikasta.

 

Niskavuori on näytelty nyt

ja plarit on pantu nippuun.

Kukaan ei enää Huuhkulle tuu,

on puurokin syöty loppuun.

Vaan vielä kerran me muistellaan

tätä teatterin taikaa

ja saadaan siinä itsellemme

palautumisaikaa.

 

Niskavuoren nuorta emäntää

painoi suuri huoli.

Vaan otti hän homman hanskaansa

kun Villemiinakin kuoli.

Siinä sai kuulla kunniansa

sisko ja sen veli,

Loviisa kun ohjat käsiin otti

ja säännöt luetteli.

 

Liisu ja renki ja Iita ja vouti,

ne paljon töitä paiski.

Mattoja ropsi, Iita klänningit neuloi

ja fiinit ne olla taiskin.

Kustaava tanssi pitseissään

kuin nuori västäräkki,

ja vaikka putos venheestään

ei vienyt häntä näkki.

 

Lähtöpassit ne annettiin

sille söötille meijerskalle.

Seteliä kouraan ja matkaan vaan

tuonne kauas Pohjanmaalle.

Muorinsa paljasti juonenkäänteet

vaikkei mitään tiennyt.

Muuten ois Malviina mukanansa

ne salaisuudet vienyt.

 

Niskavuorehen tarvittiin

tuo rauhallinen Antti.

Paljon vaikkakin tapahtui,

ei pettänyt hältä kantti.

Toista maata luonnoltaan

oli kirpakka sisko, Heta,

jota ei niin vaan Helsingin paaleista

kotiin unohdeta!

 

Iso-Martti isotteli,

mutt´ joutui lähtemään karkuun,

meijerskaa kun vokotteli

vaan sai sen plikan parkuun.

Joonaalle tuotiin kiiruusti eteen

suuri vellikulho,

jos vaikka sitten kertoisi

kuka Malviinan on sulho.

 

Kesken peltotöiden saapui

taloon joulupukki.

Taisipa olla tuo isäntä uljas

sen pikku-Matin ukki.

Siinä he laittoi Juhanin kanssa

talon asiat kuntoon,

muttei lainkaan huomanneet

että Loviisaa ottaa tuntoon.

 

Onnellisen lopun sai

tää Niskavuoren stoori.

Juhani ja Loviisa sopivat kai

mikä elämäss´ on oorninki.

Pikkupiikakin pyörähteli

lopputanssin tahdissa,

sopuisasti väki valssas

Niskavuoren mahdissa.

 

 

Eikä meidän runoniekat suinkaan ole tässä. Tuulapa tuikkaisi sähköpostiini väsäämänsä runon. Tyttärensä oli sanonut, että runosuoli on sykkinyt joskus paremminkin. Minusta tässä ei ainakaan ummetus tunnu vaivaavan, olisiko ennemmin runoripuli :-)

 

IHME JA KUMMA

Katsokaa kaikki tota tonnikeijuu

kuinka se fiilistelee ja leijuu.

Näin väki ihmeissään kohahtaa,

kun uhmaan ma painovoimaa maan.

 

Aivan itseksein mä nauran ja puhun.

Se aikaansaa kylällä villin huhun.

"Se on aivan varmaa että,

ei tuo eukko oo juonu pelkkää vettä".

 

Vaan tiesipä joku, että ei se oo tyhmä.

Tuon touhun takana on teatteriryhmä.

Sen jäsenet ei oo koskaan surevia,

vaan teatterikärpäsen puremia.

 

 

Keskiviikon jäljiltä olemme myös teatterilentomuurahaisten puremia :-)