Ja paperit levällään. Kynät suhisee, terotin raksuu, vettä kuluu. Kieli keskellä suuta. Ajatusten kihinän
voi melkein kuulla. Tästä se lähtee. Käsikirjoitukseen tehdään tarpeellisia merkintöjä. Matkan varrella niitä tulee paljon lisää. Matka on alussa, tässä vasta tehdään matkasuunnitelmaa, piirretään karttoja, tutkitaan niitä. Toisaalta on vaikea uskoa, että alkutalvella on kasassa valmis paketti. Toisaalta taas minun on jo helppo silmissäni nähdä tapahtumia näyttämöllä. Ensi viikolla on vielä lukuharjoitukset, sitten päästään jo kokeilemaan kohtauksia näyttämöllä, mikä tarkoittaa sitä että osa näytelmästä on jo osattava kutakuinkin ulkoa. Näytelmässä ei ole montaakaan roolia, joten opeteltavaa muutamien kontolle tuleekin aika hurjasti. Minun roolini on pienin, mutta paneutumista ja opettelemista sekin vaatii. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, jokainen rooli on näytelmän kannalta tärkeä. Minä elän näytelmää oman roolini kautta, samoin kirjoitan tätä blogia omien ajatusteni kautta.
Oma roolini nuorisoseuran puheenjohtajana jatkuu. Kiitos johtokunnalle tuesta ja luottamuksesta! Yritän tätä pestiäni hoitaa ja seuraa luotsata eteenpäin parhaan kykyni ja taitoni mukaan, osana ryhmää. Sillä yhdessä me toimimme, kuvaannollisesti ja joskuspa melkein kirjaimellisestikin, päät yhdessä.