Vihitty ja vangittu, kuitenkin vapaaPerjantai 26.7.2013 klo 0.43 - Eija Tuomi, NS pj, harrastajanäytteljä Tänään kävin kirjastossa pitkästä aikaa. Käsikirjoituksen voin nyt tallentaa piirongin laatikkoon muiden käsikirjoitusten joukkoon. Kovasti kulunut ja nuhraantunut se on -kyllä se on paljon aikaa käsissäni viettänyt. Nyt voin lukea jotakin muutakin ja ihan hyvällä omatunnolla. Kävin tosiaan kirjastosta lainaamassa muutaman kirjan. Mutta ihan ensimmäiseksi luen lahjaksi saamani Hella Wuolijoen "Enkä ollut vanki".
Porukalla käytiin siivoamassa kesäteatterin mökit, haettiin sieltä roolivaatteet ja matot pesuun, sekä kaikki sinne kertyneet omat tavarat kotiin. Haikealla mielellä keräilin tavaroita. Muutama heinäseiväskin purettiin, ja siinä kyllä meinasi itku tulla. Puuhastelun päätteeksi istuskeltiin mattokasojen päällä sekä penkeillä. Taisi muilla oma samankaltaiset tunnelmat; tätä ei millään raskisi lopettaa, ei haluaisi lähteä pois. Kun tuntuu, että oma sydän on pakahtumaisillaan, on hieno sitä tunnetta toisten kanssa jakaa. Niiden, jotka ovat tämän taipaleen muutenkin kanssani jakaneet. En ollut vanki -kirjan sain ensi-illassa. Viimeisen näytöksen jälkeen sain toisen lahjan; näytelmää varten lainaamani Loviisan sormuksen omakseni. Meillä on ollut aina tapana ennen ja jälkeen harjoitusten ja esitysten piirissä kertoa omia tunnelmia. Sormus on kulkenut toiselta toiselle ja se jolla on sormus, saa puhua, muut kuuntelevat. Nyt minä siis saan pitää puheenvuoroa :-) Sormus muistuttaa minua Loviisasta, josta tuli minulle tärkeä ja niin iso osa minua. Sormus symboloi sitä, miten Loviisa oli vihitty Juhaniin sekä Niskavuoren taloon. Se symboloi myös sitä miten minä olin vihitty Loviisaan ja Niskavuori-näytelmään, olin sen vanki, enkä kuitenkaan ollut.
![]() |


Jos nyt ihan totta puhun, niin olen sitä jo ihan vähän lukenut, muutamia sivuja vain, ikään kuin ohimennen, itseltäkin melkein salaa. Tänään sitten luinkin jo enemmän, mutta kaikkea en vielä ehtinyt, kun näytelmän jälkiselvittelyjä on pitänyt tehdä. Olen hoitanut mielestäni projektin tylsimpiä asioita, laskuja ja laskutuksia, yms. paperitöitä. Nekin vaan on tehtävä, ei homma muuten pyöri. 
