Tulevaa teatteria

Sunnuntai 13.11.2016 klo 20.12 - Eija Tuomi, ns pj, harrastajanäyttelijä


Kesäteatteriin haetaan kuumeisesti sekä esiintyjiä, taustajoukkoja että itse esitettävää tekstiä. Samalla olemme etsineet talveksi sopivaa esitettävää. Monia tekstejä on tullut kahlattua, yksi joukosta kolahti ensilukemalla: Yksi kana ja kolme ateriaa. Näytelmätekstejä lukiessa montaa tulee aloitettua, joitain selattua, ja jotkut luettua kokonaan. Em. teksti oli sellainen, että se piti lukea heti loppuun asti. Kiinnostus heräsi. Käsikirjoitus on hauska, mutta ei mikään hulvaton hupailu. Siinä on se jokin juttu. Käsikirjoittaja Marita Kärkkäinen on voittanut tekstillään jaetun ensimmäisen palkinnon Kouvolan Dekkaripäivien rikosaiheisessa näytelmäkilpailussa v.2014. Joten paitsi komediaa, myös dekkaria luvassa :-)

Näytelmään sopivat näyttelijätkin löytyivät nopeasti, joten tuumasta toimeen ja tekstin kimppuun. Lukuharjoituksia on jo ollut muutamia. Mukana on pienten lasten isiä, joilla varmasti aikataulujen sovittaminen työn, perheen ja harjoitusten kesken ei ole aina mutkatonta. Mutta mutkat suoriksi ja lapset mukaan joukkoon :-) Miten hienoa, kun pienet nuorisoseuralaiset leikkivät ja pelasivat aikuisten lukiessa näytelmätekstiä. Käsikirjoituksessa ei kovin montaa kirosanaa ole, mutta nekin sujuvasti muuttuivat pienten korvien läsnäollessa pehmeämpään muotoon :-)20161109_18485518.jpg